Yleisön pyynnöstä julkaisen Putinin taannoisen Valdai-puheen käännöksestä tässä myös tekstiversion. Ks. videokäännös osoitteesta http://venajastasuomeksi.blogspot.fi/2014/10/kansainvalinen-valdai-seuran-konferenssi.html
Vladimir Putinin puhe Valdai-konferenssissa Sotšissa 24.10.2014.
Lähde:
Venäjän presidentti, <
http://www.kremlin.ru/news/46860>
24.10.2014 klo 19.00 | Vladimir Putin
Hyvät kollegat, naiset ja herrat, ystävät! Tervetuloa Valdai-seuran 11. konferenssiin.
Kuten jo on mainittu, tänä vuonna tapahtumalla on uudet järjestäjät. Joukkoon kuuluu myös venäläisiä kansalaisjärjestöjä, asiantuntijaryhmiä ja johtavia yliopistoja. Lisäksi täällä on pyydetty käsittelemään venäläisten aiheiden lisäksi myös kansainvälisen politiikan ja talouden kysymyksiä.
Odotan, että nämä muutokset järjestelyissä ja teemoissa vahvistavat seuran asemaa yhtenä johtavista asiantuntijoiden keskustelufoorumeista. Toivon myös, että ns. Valdain henki säilyy. Siihen kuuluvat vapaus, avoimuus ja mahdollisuus tuoda vilpittömästi esiin eriäviäkin mielipiteita.
Minäkään en aio pettää odotuksianne, puhun suoraan ja avoimesti. Jotkin kohdat saattavat tuntua turhankin ankarilta. Mutta ei näissä tapaamisissa ole mieltä ellemme puhu suoraan ja rehellisesti todellisista ajatuksistamme. Siinä tapauksessa voisimme keskittyä pelkkiin diplomaattisiin tapaamisiin, joissa ei puhuta mitään järkevää. Erään tunnetun diplomaatin sanoin, diplomaateilla on kieli vain ollakseen puhumatta totta.
Olemme kokoontuneet tänne eri syistä. Tavoitteemme on vilpitön keskustelu. Arvioiden suoruutta ja kovuutta ei tarvita sapelinkalisteluun, vaan saadaksemme selvyyden mitä maailmassa oikein tapahtuu. Miksi turvallisuus ja ennalta-arvattavuus vähenevät, miksi riskit kasvavat joka puolella.
Tämänpäiväisen tapaamisen teema on jo tuotu esiin: Uudet pelisäännöt vai peli ilman sääntöjä? Nähdäkseni tämä teema kuvaa oikein hyvin sen tienhaaran, jossa tällä hetkellä olemme, valinnan, joka meidän kaikkien on tehtävä.
Väite, että maailma muuttuu koko ajan, ei ole uusi. Tiedän, että asiasta on täällä tänään keskusteltu. On todellakin vaikea olla huomaamatta perustavanlaatuisia muutoksia maailman politiikassa, taloudessa, yhteiskunnallisessa elämässä, teollisuudessa sekä teknologiassa.
Pyydän anteeksi, jos toistan keskustelussa jo kuultuja näkemyksiä. Sitä ei voine välttää, olettehan puhuneet jo paljon. Kerron omat näkemykseni. Ne saattavat yhtyä joidenkin muiden osanottajien näkemyksiin, toisista ne varmaankin poikkeavat.
Älkäämme unohtako historian opetuksia, kun analysoimme nykytilannetta. Ensinnäkin, maailmanjärjestyksen muutokset (ja siitä on kyse tämänhetkisessä tilanteessa) ovat järjestään johtaneet, jos eivät maailmanlaajuiseen sotaan tai yhteenottoon, niin ainakin ketjuun kiihkeitä paikallisia konflikteja. Toiseksi, maailmanpolitiikassa on kyse ennen kaikkea talousjohtajuudesta, sodan ja rauhan kysymyksistä sekä humanitaarisista kysymyksistä, mukaan lukien ihmisoikeudet.
Maailmassa on paljon ristiriitoja. Meidän pitää kysyä avoimesti toisiltamme, onko meillä varma turvaverkko. Valitettavasti meillä ei ole takeita siitä, että nykyinen kansainvälinen ja alueellinen turvallisuusjärjestelmä pystyy suojelemaan meitä järistyksiltä. Tämä järjestelmä on vakavasti heikentynyt, pirstoutunut ja hajonnut. Myös kansainväliset ja alueelliset poliittisen, taloudellisen ja kulttuurisen yhteistyön instituutiot läpikäyvät vaikeita aikoja.
Monet maailmanjärjestyksen turvallisuutta ylläpitävät mekanismit luotiin jo aikaa sitten, mm. ja ennen kaikkea heti toisen maailmansodan jälkeen. Tämän järjestelmän lujuus ei perustunut ainoastaan vallan tasapainolle tai, painotan myös tätä, vain voittajan oikeudelle. Sen sijaan tämän järjestelmän luojat kunnioittivat toisiaan, he eivät yrittäneet puristaa toisia kuiviin vaan pyrkivät vuoropuheluun.
Keskeisintä on, että tämän järjestelmän tulee kehittyä ja kaikkine puutteineenkin auttaa, jos ei nyt ratkaisemaan niin ainakin hillitsemään maailman ongelmia. Sen pitäisi pystyä säätelemään valtioiden välisen luonnollisen kilpailun terävyyttä.
Olen varma, että tätä menneinä vuosikymmeninä, ajoittain tuskaisestikin rakennettua hallitsemisen ja tasapainon mekanismia ei olisi saanut rikkoa. Missään tapauksessa sitä ei olisi saanut rikkoa pystyttämättä jotain sen tilalle. Muuten meille ei jää muita välineitä kuin raaka voima. Se olisi pitänyt uusia järkevästi, kansainvälisen järjestyksen uusiin realiteetteihin mukautuen.
Mutta sen sijaan Yhdysvallat julisti itsensä kylmän sodan voittajaksi ja näytti itsevarmasti ajattelevan ettei tämä ole tarpeen. Niinpä uuden voimatasapainon luomisen sijaan otettiin askelia, jotka johtivat epätasapainon jyrkkään pahenemiseen.
Kylmä sota on ohi. Mutta se ei päättynyt rauhansopimukseen eikä selvään ja läpinäkyvään yhteisymmärrykseen vanhojen sääntöjen säilyttämisestä tai uusien luomisesta. Syntyi kuva, että kylmän sodan voittajat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja muokkasivat maailmaa omien tarpeidensa mukaisiksi. Ja jos olemassaolevat kansainvälisten suhteiden, kansainvälisen oikeuden sekä hallitsemisen ja tasapainon järjestelmät olivat poikkiteloin tämän tavoitteen kanssa, niin ne julistettiin joutavanpäiväisiksi ja vanhentuneiksi, ja niistä hankkiuduttiin saman tien eroon.
Samoin toimivat uusrikkaat, jotka yhtäkkiä ovat rikastuneet valtavasti. Tässä tapauksessa rikkauksia vastaavat maailmanjohtajuus ja -herruus. Ja sen sijaan että tätä rikkautta olisi käytetty fiksusti kaikkien, myös heidän itsensä, hyväksi, on syntynyt paljon haittaa.
Nykyään maailmanpolitiikassa on erilaisia luentoja ja asioista vaietaan liikaa. Kansainvälinen oikeus on asteittain joutunut luopumaan asemastaan nihilistisen oikeuskäsityksen edessä. Objektiivisuus ja oikeudenmukaisuus on uhrattu poliittisen tarkoitushakuisuuden nimissä. Mielivaltaiset tulkinnat ja puolueelliset arviot ovat syrjäyttäneet juridiset normit. Lisäksi kansainvälisen median täydellinen kontrolli antaa tarvittaessa mahdollisuuden esittää musta valkoisena ja valkoinen mustana.
Kun yksi maa liittolaisineen, tai sanotaanko satelliittivaltioineen, dominoi maailmaa, globaalien päätösten hakeminen muuttuu usein omien lääkkeiden tyrkyttämiseksi kaikille. Tämän ryhmän kunnianhimo on kasvanut niin suureksi, että heidän pienissä piireissään pähkäilemänsä tavat on alettu esittää koko kansainvälisen yhteisön yhteisinä näkemyksinä. Mutta se ei ole totta.
Käsitteestä "kansallinen suvereniteetti" on tullut suurimmalle osalle valtioita suhteellinen. Se on oikeastaan muuttunut muotoon: mitä lojaalimpi olet maailman ainoalle valtakeskukselle sitä oikeutetumpi hallintosi on.
Puheeni jälkeen meillä on vapaata keskustelua. Vastaan mielelläni kysymyksiin ja varaan itsellenikin oikeuden kysyä teiltä. Koettakaapa huviksenne silloin kumota äskeinen väitteeni.
Toimet niitä kohtaan, jotka eivät alistu, ovat hyvin tunnettuja ja monasti koeteltuja: voimatoimia, taloudellista ja propagandistista painostusta, sekaantumista sisäisiin asioihin, jonkinlaiseen "ylioikeudelliseen" legitimiteettiin vetoaminen silloin, kun täytyy puolustaa epäoikeutettua puuttumista siihen tai tähän konfliktiin, epätoivottujen hallintojen eliminointia. Viimeaikaisten todisteiden valossa lukuisia johtajia on jopa avoimesti kiristetty. Ei ns. isoveli suotta käytä miljardeja dollareja koko maailman vakoilemiseen, mukaan lukien lähimmät liittolaiset.
Kysykäämme, miten miellyttävää, turvallista ja mukavaa on elää näin oikeudenmukaisessa ja rationaalisessa maailmassa. Ehkä meillä ei ole mitään painavaa syytä huoleen, väittelyyn tai hankalien kysymysten esittämiseen? Ehkä USA:n erityislaatuisuus ja se miten se toteuttaa johtajuuttaan ovatkin hyväksi meille kaikille ja heidän puuttumisensa kaikkien asioihin tuo mukanaan rauhaa, hyvinvointia, edistystä, kukoistusta ja demokratiaa? Ehkä meidän tulee vain rentoutua tyytyväisinä?
Sallikaa minun sanoa, että niin se ei ole. Se ei ole ollenkaan niin.
Yksipuolinen sanelu ja omien toimintamallien pakkosyöttö johtaa päinvastaiseen tulokseen: konfliktien hallinnan sijaan ne eskaloituvat,
suvereenien ja vakaiden hallintojen sijaan kaaos vain kasvaa, demokratian tilalle saadaan tukea arveluttaville toimijoille avoimista uusnatseista islamistiradikaaleihin.
Miksi tällaista väkeä sitten tuetaan? Koska heitä käytetään jossain vaiheessa omien tavoitteiden saavuttamisen välineinä. Sitten he polttavat näppinsä ja peruvat tukensa. En väsy koskaan ihmettelemästä miten kumppanimme kerta toisensa jälkeen astuvat samaan haravaan, kuten meillä Venäjällä sanonta kuuluu. Toistavat siis samat virheet.
Aikoinaan he rahoittivat islamistisia ääriliikkeitä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan. He saivat taistelukokemusta Afganistanissa ja heistä kasvoivat niin Taliban kuin Al-Qaidakin. Länsi sulki silmänsä ja sanoisin että sitä kautta tuki tiedollisesti, poliittisesti ja tauloudellisesti kansainvälisten terroristien invaasiota Venäjälle ja Keski-Aasian maihin. Emme ole unohtaneet tätä. Vasta sitten kun kauheita terrori-iskuja tapahtui USA:n omalla maaperällä, siellä ymmärrettiin terrorismin uhka meille kaikille. Muistutan, että me ilmaisimme silloin ensimmäisenä tukemme Yhdysvalloille. Olimme ensimmäinen ystävä ja kumppani, joka reagoi syyskuun 11. päivän tragediaan.
Keskustellessani USA:n ja Euroopan johtajien kanssa puhuin jatkuvasti yhteistyön välttämättömyydestä maailmanlaajuisen terrorismin torjunnassa. Terrorin uhan edessä ei voi antautua eikä sitä voi lyödä kaksoisstandardein. Saavutimme yhteisymmärryksen, mutta pian olimme takaisin lähtöpisteessä. Ensin tunkeuduttiin Irakiin ja sitten Libyaan, joka saatettiin hajoamispisteeseen. Miksi ihmeessä? Nyt Libya on hajoamaisillaan ja siitä on tullut terroristien pesäpaikka. Vain Egyptin nykyhallinnon tahto ja viisaus ovat estäneet kaaoksen ja ääriliikkeiden riehumisen tässä tärkeässä arabimaassa. Syyriassa, kuten entisaikoina, USA liittolaisineen alkoi suoraan rahoittaa ja aseistaa kapinallisia. Heidän annettiin täydentää joukkojaan ulkomaisilla palkkasotureilla. Kysyn vaan, mistä kapinalliset ovat saaneet rahansa, aseensa ja sota-asiantuntijansa? Mistä se kaikki oikein tulee? Miten pahamaineisesta ISISistä oikein tuli vahva, todellinen armeija?
Mitä tulee rahoittajiin, nykyään rahat eivät ole pelkkiä huumetuloja. Huumekaupan arvo on muuten Afganistanin miehityksen aikana kasvanut moninkertaiseksi, kuten tiedätte. Rahaa tulee myös öljyn myynnistä, sillä terroristit miehittävät öljyntuotantoalueita. He poraavat ja kuljettavat sitä sekä myyvät pilkkahintaan. Jokuhan sitä ostaa, myy eteenpäin ja korjaa voitot. Se joku ei ajattele, että tulee rahoittaneeksi terroristeja, jotka ennen pitkää saattavat tulla heidän maahansa kylvämään kuolemaa.
Mistä he rekrytoivat uusia jäseniä? Irakissa Saddam Husseinin hallinnon kaatamisen jälkeen valtion instituutiot, mukaan lukien armeija, tuhoutuivat. Varoitimme jo silloin, että pitää olla varovainen näiden ihmisten kanssa. Heidät heitettiin kadulle. Mitä he silloin tekevät? Oli se sitten oikeudenmukaista tai ei, mutta he johtivat varsin suurta maata, miksi he siitä muuttuisivat?
Mitä tapahtui? Kymmenet tuhannet sotilaat ja upseerit, jotka aiemmin olivat olleet Baath-puolueen jäseniä ja olivat sittemmin lentäneet kadulle, ovat liittyneet kapinallisten joukkoihin. Siinäköhän piilee ISISin voiman salaisuus? Heidän sotilaallinen toimintansa on hyvin tehokasta, kyse on ammattisotilaista.
Venäjä varoitti toistuvasti yksipuolisen aseellisen toiminnan vaaroista ja suvereenin valtion asioihin sekaantumisesta, ääriliikkeiden kanssa flirttailusta. Vaadimme Syyrian hallitusta vastaan taistelevien joukkojen, erityisesti ISISin, kirjaamista terroristijärjestöiksi. Ja mikä oli tulos? Turhaa työtä.
Välillä tuntuu, että kumppanimme ja ystävämme taistelevat oman politiikkansa tuloksia vastaan. He käyttävät kaikki voimansa sellaisten riskien eliminoimiseen, jotka he ovat itse aiheuttaneet. Tästä he maksavat yhtä kasvavaa hintaa.
Hyvät kollegat! Yksinapainen maailmanjärjestys on osoittanut, että yhden voimakeskuksen malli ei ole tehnyt globaaleista prosesseista hallittavampia. Päinvastoin, tämä epävakaa järjestys on osoittanut kyvyttömyytensä taistella tehokkaasti sellaisia jatkuvia uhkia kuin paikallisia konflikteja, terrorismia, huumekauppaa, uskonnollista fanaattisuuta, kansalliskiihkoilua ja uusnatsismia vastaan. Sen sijaan se oon avannut ovet kansallisylpeyden kasvulle ja julkisen mielipiteen manipuloinnille. Vahvat ovat peitonneet heikot.
Pohjimmiltaan yksinapainen maailma on vain ihmisiä ja maita alistavaa diktatuuria ylläpitävä voima. Se on muuten osoittautunut epämukavaksi, hankalaksi ja vaikeasti hallittavaksi itsensä johtajaksi julistaneellekin. Tästä juuri äsken puhuttuunkin, ja olen täysin samaa mieltä. Tämän vuoksi olemme joutuneet näkemään yrityksiä jonkinlaisen näennäisesti kaksinapaisen maailmanjärjestyksen pystyttämiseksi tukemaan Amerikan johtajuutta. Eikä ole tärkeää kuka perii amerikkalaisten propagandassa pahan valtakunnan paikan Neuvostoliitolta. Se voi olla ydinvoimaa hankkiva, Iran, maailman suurin talous, Kiina tai Venäjä ydinaseiden supervaltana.
Tällä hetkellä maailmaa yritetään jakaa uudelleen osiin. Koalitioita kyhätään milloin ketäkin vastaan. Viholliskuvaa rakennetaan uudelleen kuin kylmän sodan aikaan. Sillä oikeutetaan johtajuus, jonka perusteella muille sanellaan ehdot. Tiedämme kaikki miten tämä toimi kylmän sodan aikana. Yhdysvallat sanoi liittolaisilleen: "Tämä on yhteinen vihollisemme, se on kauhea, pahan valtakunta. Me suojelemme teitä siltä ja siten meillä on oikeus käskyttää teitä. Teidän tulee uhrata poliittiset ja taloudelliset intressinne yhteisen puolustuksen nimissä. Mutta sitä puolustusta ohjaamme tietysti me."
Sanalla sanoen, tällä hetkellä on käynnissä selvä pyrkimys uuden ja muuttuneen maailman saattamiseksi entisenlaisen maailmanhallinnon alaiseksi. Kaikki tämä siksi, että USA voisi säilyttää erikoislaatuisuutensa ja kerätä poliittiset ja taloudelliset voitot.
Nämä yritykset kuitenkin poikkeavat yhä enemmän todellisuudesta ja maailman monimuotoisuudesta. Tällaiset toimet synnyttävät väistämättä vastatoimia ja saavat aikaan aivan päinvastaista kuin on toivottu. Näemmehän mitä tapahtuu, kun ajattelematonta politiikkaa sotketaan talouteen. Vastustamisen logiikka korvaa tarkoituksenmukaisuuden silloinkin, kun se haittaa oman kansan taloudellisia intressejä.
Yhteiset talousprojektit ja investoinnit lähentävät maita sekä auttavat heikentämään ongelmia kansainvälisissä suhteissa. Mutta nykyinen maailmantalousyhteisö altistuu ennennäkemättömälle länsimaiden painostukselle. Millainen kauppa, millainen talous ja pragmatismi on kyseessä kun puhutaan "isänmaan, vapaan maailman ja demokratian vaaroista"? Pitää mobilisoida! Mobilisoinnin politiikkaa, sitä se on.
Pakotteet sotkevat jo kansainvälisen kaupan ja WTO:n sääntöjen perusteita sekä yksityisomaisuuden periaatetta. Ne horjuttavat liberaalia globalisaatiota, joka pohjaa vapaalle kaupalle ja kilpailulle. Huomautan, että tämän mallin päähyötyjiä ovat olleet länsimaat. Nyt he ottavat riskin luottamuksen ja globalisaation johtoaseman menettämisestä. Ihmetyttää, miksi tämä on tarpeen. Onhan Yhdysvaltojenkin hyvinvointi pitkälti juuri dollareita ja amerikkalaisia arvopapereita hallinnoivien investoijien luottamuksesta riippuvainen. Tätä luottamusta näemmä nyt puretaan. Pettymys globalisaation hedelmiin on ilmeistä monissa maissa.
Kyproksen pahamaineinen ennakkotapaus ja poliittisesti motivoituneet pakotteet ovat vain kiihdyttäneet tarvetta taloudelliseen itsenäisyyteen. Maat ja alueelliset liittoumat pyrkivät eri tavoin turvaamaan itsensä ulkoisen painostuksen riskeiltä. Jo nyt yhä useammat valtiot pyrkivät eroon dollaririippuvuudesta ja hakevat rahoitusta ja valuuttareservejä muualta. Nähdäkseni amerikkalaiset ystävämme sahaavat oksaa, jolla istuvat. Ei politiikkaa saisi sotkea talouteen, mutta juuri niin nyt tapahtuu. Olen aina ollut sitä mieltä, että poliittisesti motivoituneet pakotteet ovat virhe, josta on haittaa kaikille. Tästä varmasti kuitenkin vielä puhumme lisää.
Tiedämme kyllä, miten ja kenen painostuksesta nämä päätökset tehtiin. Painotan, että pakotteiden allakaan Venäjä ei järkähdä tai suutu eikä anele armoa. Venäjä tulee toimeen omillaan. Me toimimme syntyneessä kansainvälistaloudellisessa ympäristössä ja kehitämme omaa teollisuuttamme sekä teknologiaamme. Toimimme entistä päättäväisemmin muutosten aikaansaamiseksi. Ulkoinen painostus, kuten ennenkin, vain vahvistaa yhteiskuntaamme. Se antaa meille mahdollisuuden keskittyä tärkeimpiin kehitystavoitteisiimme.
Pakotteista on toki haittaa meille. Meitä yritetään vahingoittaa. Kehityksemme pyritään estämään ja meidät halutaan työntää poliittiseen, taloudelliseen sekä kulttuuriseen eristykseen. Toisin sanoen: takapajuisuuteen. Mutta kuten olen toistuvasti sanonut, maailmasta on tullut täysin uudenlainen. Emmekä me aio sulkeutua. Emme valitse kehittymättömyyden tietä emmekä ryhdy täydelliseen omavaraisuuteen. Me olemme aina valmiit keskustelemaan niin taloudellisista kuin poliittisistakin suhteista. Luotamme pragmaattisuuteen sekä johtavien maiden talousyhteisön näkemyksiin.
Monet väittävät, että Venäjä on muka kääntämässä selkänsä Euroopalle. Varmaan täälläkin on jo sanottu, että se etsii uusia talouskumppaneita, ennen kaikkea Aasiasta. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Olemme olleet aktiivisia Aasian-Tyynenmeren alueella jo vuosia eikä sillä ole mitään tekemistä pakotteiden kanssa. Niin ovat toimineet monet läntisetkin maat, sillä Idän merkitys sekä maailmantaloudelle että -politiikalle kasvaa koko ajan. Ei sellaista voi jättää huomioimatta.
Kaikki siis toimivat näin. Sitä suuremmalla syyllä meidän on syytä tehdä niin, kun suuri osa alueestamme on Aasiassa. Miksi emme käyttäisi tätä etua hyväksemme? Sehän olisi kovin lyhytnäköistä.
Taloudellisten suhteiden kehittäminen näihin maihin sekä yhteiset integraatioprojektit ovat merkittävä sisäisen kehityksemme kannustin. Tämänhetkiset demografiset, taloudelliset ja kulttuuriset tendenssit viestivät, että riippuvuus yhdestä supervallasta on vähenemään päin. Tästä puhuvat ja kirjoittavat myös Euroopan ja Amerikan asiantuntijat.
Ehkä maailmanpolitiikassa meitä odottaa samanlainen kehitys kuin maailmantaloudessakin. Se tarkoittaa kovaa kilpailua tietyillä aloilla sekä taajaan vaihtuvia johtajia. Se on täysin mahdollista.
On selvää, että humanitaaristen tekijöiden, kuten koulutuksen, tieteen, terveydenhuollon ja kulttuurin merkitys globaalissa kilpailussa kasvaa. Se puolestaan vaikuttaa merkittävästi kansainvälisiin suhteisiin siksikin, että tällaisen pehmeän vallan resurssit riippuvat suuresti inhimillisen pääoman kehittymisen todellisista saavutuksista, ei niinkään mistään hienostuneista propagandatempuista.
Pyydän kiinnittämään huomiotanne siihen, että ns. moninapaisen maailman muodostuminen ei itsessään takaa vakautta, pikemminkin päinvastoin. Globaalin tasapainon saavuttaminen on muuttumassa vaikeaksi palapeliksi, yhtälöksi, jossa on monta tuntematonta muuttujaa.
Mikä meitä odottaa, jos päätämme mieluummin elää ilman sääntöjä kuin noudattaa tiukkoja ja epämukaviakin sääntöjä? Tämä näyttää nyt todellakin mahdolliselta ottaen huomioon maailman tämänhetkisen tilan. Monet tämän hetken tilanteen perusteella tehdyt ennusteet ovat valitettavasti kovin pessimistisiä. Jos emme luo selvää yhteiseen vastuuseen ja yhteisymmärrykseen perustuvaa järjestelmää, perusta kriisitilanteiden hallintamekanismeja, anarkian merkit väistämättä kasvavat maailmalla.
Suurvallat puuttuvat nykyään konflikteihin, suoraan tai epäsuorasti, selvästi aiempaa enemmän. Eikä tämä koske ainoastaan perinteisiä maidenvälisiä ristiriitoja vaan maiden sisäisiä epävakauksia. Varsinkin sellaisten maiden, jotka sijaitsevat suurvaltojen kannalta geopoliittisesti herkillä alueilla tai kulttuuristen, historiallisten ja taloudellisten sivilisaatioiden rajoilla.
Ukrainasta täällä on keskusteltu ja keskustellaan paljon. Se on esimerkki konfliktista, joka vaikuttaa koko maailman valtatasapainoon. Eikä se varmastikaan jää viimeiseksi. Se uhkaa olemassaolevien aseidenhallintasopimusten voimassaoloa, jonka purkamisen Yhdysvallat aloitti jo vuonna 2002. Silloin se irtisanoutui yksipuolisesti ohjustentorjuntasopimuksesta, minkä jälkeen se aloitti yhtä jatkuvan oman maailmanlaajuisen ohjustentorjuntajärjestelmänsä rakentamisen.
Hyvät kollegat ja ystävät. Huomautan, että me emme aloittaneet tätä. Olemme luisumassa takaisin aikoihin, jolloin intressien tasapainon ja yhteisten turvatakuiden sijaan maidenvälisiä yhteenottoja hillitsevät pelko ja yhteisen tuhon tasapaino. Oikeudellisten ja poliittisten instrumenttien puuttuessa aseet nousevat taas globaalin kanssakäymisen keskiöön. Niitä käytetään missä ja miten halutaan eikä YK:n turvallisuusneuvosto voi mitään. Ja jos turvallisuusneuvosto kieltäytyy siunaamasta niiden käytön, se leimataan saman tien vanhentuneeksi ja tehottomaksi.
Monet valtiot eivät näe muita vaihtoehtoja suvereniteettinsa turvaamiselle kuin omilla pommeilla varustautumisen. Se on äärimmäisen vaarallista. Me penäämme neuvottelujen jatkamista. Vaadimme myös ydinarsenaalin rajoittamista koskevien neuvottelujen jatkamista. Mitä vähemmän maailmassa on ydinaseita sen parempi. Olemme valmiit mitä konkreettisimpiin keskusteluihin ydinaseiden riisunnasta, mutta kaksoisstandardeista on päästävä eroon.
Mitäkö tarkoitan? Monista hienomekaanisista aseista on tullut joukkotuhoaseita. Jos ydinaseet kielletään kokonaan tai niiden merkitystä vähennetään ratkaisevasti, tällaisia hienomekaanisia aseita valmistavat maat saavat selvän sotilaallisen edun. Strateginen yhdenvertaisuus hajoaa, mistä seuraa epävakautta. Houkutus ns. ennaltaehkäisevän iskun tekemiseen kasvaa. Riskit eivät siis laske vaan kasvavat.
Seuraava selvä uhka ovat etnisistä, uskonnollisista ja sosiaalisista syistä ponnistavien konfliktien kasvu. Ne eivät ole vaarallisia vain itsessään, vaan ne myös luovat ympärilleen turvattoman ympäristön, jota hallitsevat laittomuus ja kaaos. Terroristeilla on siellä hyvä olla, kuten kaikenlaisilla muillakin rikollisilla, merirosvoista ja ihmiskauppiaista huumekauppaan.
Kollegamme ovat yrittäneet hallita tätä kehitystä käyttämällä hyväkseen alueellisia konflikteja ja tuottamalla omien intressiensä mukaisia värivallankumouksia, mutta mopo ei ole pysynyt lapasessa. Tämän kaaoksen luojat eivät itsekään tiedä mitä sille pitäisi tehdä. He riitelevät ja epäröivät.
Me seuraamme tarkasti hallitsevan eliitin ja asiantuntijoiden keskusteluja. Riittää kun vilkaisee läntisen lehdistön viimeisen vuoden ajan otsikoita: Samoja ihmisiä kutsutaan ensin demokratian puolustajiksi, sitten islamisteiksi. Ensin haetaan vallankumousta, sitten joukkovainoja ja muita mullistuksia. Tulos on ilmeinen: jatkuva globaalin kaaoksen leviäminen.
Hyvät kollegat. Kun asiat ovat näin, on jo aika alkaa sopia periaatteista. Se on erittäin tärkeää ja välttämätöntä. On parempi neuvotella kuin vetäytyä itseensä, etenkin kun me kaikki törmäämme yhteisiin ongelmiin. Kuten sanonta kuuluu, olemme samassa veneessä. Looginen tie on maiden ja yhteiskuntien välinen yhteistyö. Etsikäämme yhdessä ratkaisuja yhä kasvaviin haasteisiin ja riskeihin. Jotkin kumppanimme tosin jostain syystä muistavat tämän vain silloin, kun se sopii heidän omiin intresseihinsä.
Käytännön kokemus on osoittanut, että yhteiset vastaukset haasteisiin eivät ole mikään yleislääke, se on toki tunnustettava. Toiseksi, useimmiten niiitä on vaikea saavuttaa, kansallisten intressien vaikutusta on liian vaikea voittaa. Suhtautuminen on subjektiivista, varsinkin kun kyseessäolevien maiden kulttuurihistorialliset perinteet eroat. On kuitenkin esimerkkejä, joissa yhteisten tavoitteiden eteen työskenteleminen on tuottanut menestystä.
Muistutan myös miten Syyrian kemiallisten aseiden kysymys ratkaistiin sekä vilkkaasta dialogista Iranin ydinohjelmaa koskien ja työstämme Pohjois-Korean asioissa, joissa olemme myös saavuttaneet hyviä tuloksia. Miksi emme käyttäisi näitä kokemuksia jatkossakin paikallisten ja maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisussa?
Millainen voisi olla uuden maailmanjärjestyksen oikeudellinen, poliittinen ja taloudellinen perusta, joka pohjaa vakaudelle ja turvallisuudelle ja samalla rohkaisisi terveelle kilpailulle eikä antaisi tilaa uusille monopoleille, jotka estävät kehityksen? Tuskinpa kellään on tähän mitään valmista reseptiä. Tarvitaan pitkäjänteistä ja laajaa hallitustenvälistä, maailmantalouden ja kansalaisyhteiskuntien yhteistyötä. Juuri sellaista kuin tämä tilaisuus.
On kuitenkin selvää, että konkreettisia tuloksia voidaan saavuttaa vain, jos tärkeimmät kansainvälisen elämän toimijat pystyvät sopimaan perusintresseistä ja järkevästä itsekontrollista sekä näyttävät siten esimerkkiä vastuullisesta johtamisesta. Pitää selvästi tunnistaa, minne yksipuoliset toimet johtavat ja milloin on tarve kansainvälisille mekanismeille. Kansainvälisen oikeuden pitää ratkaista dilemma siitä, miten kansainvälisen yhteisön tulee taata turvallisuutemme rikkomatta ihmisoikeuksia ja oikeutta kansalliseen suvereniteettiin sekä puuttumatta maiden sisäisiin asioihin.
Tällaiset törmäykset johtavat yhä useammin ulkovaltojen puuttumiseen monimutkaisiin sisäisiin prosesseihin ja kerta toisensa jälkeen synnyttävät vaarallisia vastakkainasetteluja johtavien maailmanvaltojen välillä. Maailman vakauden turvaamisessa suvereniteetin säilyttämisen merkitys on noussut lähes ratkaisevaksi.
Tietysti voimankäytön ehdoista keskusteleminen ulkopuolelta on äärimmäiäsen vaikeaa. Sitä on käytännössä mahdoton erottaa eri maiden intresseistä. Mutta paljon vaarallisempaa on se, että ei ole yhteisiä pelisääntöjä ja selviä ehtoja ulkopuoliselle puuttumiselle.
Lisään vielä, että kansainvälisten suhteiden tulee olla rakennettu kansainväliselle oikeudelle, jonka pohjalla pitää olla moraaliset oikeudenmukaisuuden, yhdenvertaisuuden ja oikeuden periaatteet. Ehkäpä tärkeintä on kumppanien ja heidän intressiensä kunnioittaminen. Toimintamalli on yksinkertainen, mutta sen seuraaminen voisi muuttaa maailman tilannetta ratkaisevasti.
Olen varma, että kun tahtoa vain on, voimme palauttaa kansainvälisten järjestelmien ja alueellisten instituutioiden tehokkuuden. Mitään ei tarvitse rakentaa alusta asti uudelleen, varsinkin kun toisen maailman sodan jälkeen perustetut organisaatiot ovat varsin universaaleja ja toimivat myös nykyisissä oloissa.
Tämä pitää paikkansa myös YK:n toiminnan kehittämisessä, sen rooli on yhä keskeinen. Se pätee myös ETYJiin, joka on 40 vuoden aikana osoittautunut tarpeelliseksi mekanismiksi Euro-Atlanttisen alueen turvallisuudessa ja yhteistyössä. On todettava, että myös tämänhetkisen Kaakkois-Ukrainan kriisin hallinnassa ETYJin rooli on ollut hyvin positiivinen.
Kansainvälisen ympäristön fundamentaalisten muutosten sekä hallitsemattomien ja monimuotoisten vaarojen kasvun perusteella tarvitsemme uuden globaalin konsensuksen vastatoimista. Kyse ei voi olla mistään paikallisista toimista eikä klassisen diplomatian hengessä jaetuista vaikutuspiireistä, ei myöskään kenenkään täydellisestä dominoinnista. Mielestäni tarvitsemme uuden "painoksen" yhteisriippuvuudesta. Sitä ei tarvitse pelätä. Päinvastoin, se on hyvä yhteisymmärryksen työkalu.
Tiettyjen alueiden vahvistuminen ja kasvaminen tekee erityisen ajankohtaiseksi objektiivisen selvityksen tällaisten uusien napojen institutionalisoimisesta. Pitää rakentaa vahvoja paikallisia organisaatioita ja luoda säännöt niiden vuorovaikutukselle. Näiden keskusten yhteistyö lisäisi merkittävästi maailman turvallisuuden, politiikan ja talouden pitävyyttä. Mutta sellaisen dialogin aikaansaamiseksi on lähdettävä siitä, että kaikilla alueellisesta integraatiosta syntyneillä alueellisilla keskuksilla olisi yhtäläiset oikeudet kehittyä. Niiden pitää täydentää toisiaan ja niitä saa keinotekoisesti asettaa toisiaan vastaan. Tällaiset tuhoavat toimet rikkovat valtioidenvälisiä siteitä. Silloin valtiot itse joutuvat kokemaan vaikeita aikoja, ehkä jopa täydellisen tuhon.
Haluaisin muistuttaa viime vuoden kokemuksista. Silloin puhuimme amerikkalaisten ja eurooppalaisten kumppaneidemme kanssa siitä, että esim. Ukrainan ja EU:n assosiaatiosopimuksen kohdalla hätäisillä lehmänkaupoilla on vakavia riskejä. Emme puhuneet edes politiikasta vaan taloudesta. Tarkoitimme vakavia taloudellisia riskejä, jotka realisoituvat monissa kolmansissa maissa tällaisen länteen houkuttelun seurauksena. Mukaan lukien Venäjällä, joka on Ukrainan tärkein kauppakumppani. Vaadimme perusteellista keskustelua asiasta. Tässä yhteydessä muistutan, että vaikkapa Venäjän WTO-neuvottelut kestivät 19 vuotta. Oli valtava urakka saavuttaa edes jonkinlainen konsensus
Miksi nostan tämän esiin? Koska Ukrainan assosiaatiosopimuksen tullessa voimaan kumppanimme tulisivat Venäjälle tavaroineen ja palveluineen ikään kuin takaportin kautta. Sellaisesta emme ole sopineet eikä kukaan ole meiltä mitään kysynyt. Me puhuimme kaikista Ukrainan ja EU:n assosiaatiosopimukseen liittyvistä asioista itsepintaisesti, mutta täysin sivistyneesti. Nostimme esiin ilmeisiä todisteita mahdollisista ongelmista. Kukaan ei meitä halunnut kuunnella eikä ketään kiinnostanut kanssamme neuvotella. Meille sanottiin vain, että ei tämä kuulu meille. Siinä koko keskustelu. Vaikean, mutta sivistyneen dialogin sijaan saatiinkin vallankumous. Maa ajautui kaaokseen, talous ja yhteiskunta romahtivat, syttyi sisällissota lukuisine uhreineen.
Miksi? Kun kysyn tätä kollegoiltani, en saa minkäänlaista vastausta. Niin vain kävi. Sellaisia toimia ei olisi saanut rohkaista. Ukrainen entinen presidentti Janukovitšhan suostui kaikkeen. Miksi niin piti tehdä, mikä järki siinä oli? Tämäkö on sivistynyt tapa ratkaista ongelmia? Nähtävästi ne, jotka tuottavat yhä uusia värivallankumouksia pitävät itseään neroina eivätkä pysty hillitsemään itseään.
Olen varma, että yhteistyöjärjestöt ja alueellisten rakenteiden yhteistyö pitäisi rakentaa läpinäkyvälle ja selvälle pohjalle. Hyvä esimerkki tällaisesta avoimuudesta on Euraasian talousalueen rakentaminen. Tähän projektiin osallistuvat valtiot ovat tiedottaneet etukäteen kumppaneilleen suunnitelmistaan ja toiveistaan yhteistyöllemme sekä periaatteista, jotka ovat täysin yhteneväisiä WTO:n toimintamalleille.
Olisimme myös mielellämme nähneet konkreettista keskustelua Euraasian ja Euroopan unioineiden välillä. Sekin meiltä on käytännössä täysin kielletty, enkä ymmärrä miksi. Mikä siinä pelottaa?
Tällainen yhteistyö tietysti vaatisi dialogia. Olen puhunut tästä monet kerrat. Monet läntiset kumppanimme ovat olleet kanssani samaa mieltä, ainakin eurooppalaiset. On välttämätöntä luoda yhteinen tila taloudelliselle ja humanitääriselle Atlantilta Tyynellemerelle asti ulottuvalle yhteistyölle.
Hyvät kollegat. Venäjä on valintansa tehnyt. Asetamme etusijalle jatkuvan demokraattisten instituutioiden ja avoimen talouden instituutioden kehittämisen sekä sisäisen kehityksen kiihdyttämisen. Otamme huomioon kaikki nykymaailman positiiviset suuntaukset. Yhteiskunnan vakautus perinteisten arvojen ja isänmaallisuuden perustalle kuuluu myös prioriteetteihimme.
Työlistamme on integroiva, positiivinen ja rauhanomainen. Teemme jatkuvaa työtä Euraasian talousyhteisön, Shanghain yhteistyöjärjestön, BRICS-maiden ja muiden kumppaniemme kanssa. Tavoitteena on hallitustenvälisten suhteiden kehittäminen, ei hajottaminen. Emme pyri kyhäämään mitään blokkeja emmekä hae iskunvaihtoa.
Mitään pohjaa ei ole väitteillä, että Venäjä yrittäisi rakentaa jonkinlaista naapurimaiden suvereniteettia kalvavaa imperiumia. Painotan, että Venäjä ei halua itselleen mitään erityisasemaa maailmassa. Me kunnioitamme muiden intressejä ja vain haluamme, että meidänkin intressit otettaisiin huomioon ja että asemaamme kunnioitettaisiin.
Ymmärrämme hyvin, että maailma on astunut muutosten ja syvän murroksen aikakauteen. Siksi meidän kaikkien tulee olla erityisen varovaisia, ajattelemattomia askeleita pitää pystyä välttämään. Kylmän sodan vuosien jälkeen monet maailmanpolitiikan toimijat ovat menettäneet näitä ominaisuuksia. Nyt ne pitää muistaa. Muuten toiveet rauhallisesta, vakaasta kehityksestä ovat vain vaarallinen illuusio ja tämän päivän järistykset ovat maailmanjärjestyksen luhistumisen alkusoitto.
Vakaamman maailmanjärjestyksen rakentaminen on tietysti vaikea tehtävä. Se ottaa aikaa ja voimia. Saimme luotua yhteistyön pelisäännöt toisen maailman sodan jälkeen ja pääsimme 1970-luvulla sopimukseen Helsingissä. Yhteinen velvollisuutemme on päättää tämä perustavanlaatuinen tehtävä uusissa oloissamme.
Suuret kiitokset mielenkiinnostanne.
Keskellä Ukrainan kriisiä saatiin Suomeen vaihteeksi jotain iloistakin kerrottavaa siltä suunnalta, kun auringonkukkamaan ylivoimaisesti suurin ja kaunein rockbändi Okean Elzy kävi heittämässä keikan Helsingin The Circuksessa. Sitähän ei mitenkään voinut jättää väliin!
OE:n kantava voima on laulaja-biisintekijä-sanoittaja Svjatoslav Vakartšuk, jonka lyriikat ovat ukrainankielisiä. Venäjän kieltä osaava ymmärtää niistä jonkin verran, joskin syvällisempää ymmärtämistä varten on tutustuttava venäjänkielisiin käännöksiin, joita onneksi internetistä runsaalti löytyy. Sanoituksista löytyy harvoin mitään elämää suurempia viisauksia, ne pyörivät aika lailla perinteisten teemojen ympärillä. Ukraina-eksotiikka kieltämättä kyllä lisää tekstien vetovoimaa, miten sellaiset värssyt kuin "Štšo ž tse ja ne zumiv?" tai "Hto ti e? Kim bi ne bula ti?" voisivat olla kiehtomatta? Ja onhan se hauskaa kun oivaltaa, että levynnimi "Jananebibuv" on venäjäksi Я был на небе eli "Olin taivaassa" (vaiko taivaalla?)
Myös Okean Elzyn musiikki on periaatteessa varsin yksinkertaista, mutta jollain lailla hyvin koukuttavaa. Biisit ovat myös harvinaisen tasalaatuisia, mikään ei ärsytä eikä huonoa kamaa levyille tunnu päätyneen. Tämä tekee bändistä hyvin helposti lähestyttävän ja kuunneltavan. 
Keikka käynnistettiin vanhan kunnon Model-albumin Vstavaj-hitillä ("Herää"), joka soi jotenkin omituisen laahaavasti. Kyllähän se kuitenkin herätti, ja ukrainalaisyleisön kansallismielisen paatoksen tunnelmissa yhtye pääsi heti ilmaisemaan näkemyksensä Ukrainan ikuisuuskysymykseen:
Täyteen vauhtiin keikka pääsi toisen biisin, Maiže vesna ("Melkein kevät") aikana, enää ei ollut laahaavuudesta tietoakaan. Nelikymppisten lviviläislähtöisten laulaja-biisintekijä-Vakartšukin ja rumpali Denis Hlyninin ympärillä muu bändi on vaihtunut vuosituhannen vaihteen nousukauden päivistä, mutta Harkovasta löydetty basisti Denis Dudko ja serbialainen kosketinsoittaja Miloš Jelić ovat pysyneet matkassa jo kymmenen vuotta. Viimeisin päivitys kokoonpanoon on kitaristi, sillä Pjotr Tšernjavski jätti OE:n viime vuonna kesken Zemlja-levyn teon. Tilalle on tullut toinen serbi, Vladimir Opsenitsa, joka ainakin Helsingin keikan perusteella on sopeutunut paikalleen mitä oivimmin.
Tämän irrottelun jälkeen oltiinkin sopivan herkässä tilassa tunnelmalliselle Druhille ("Ystävä"). Muutaman vähemmän tunnetun kipaleen jälkeen saatiin tuokio Vakartšukin taivas-motiivin parissa (Vištše neba - "Taivasta korkeammalla"; Na nebi - "Taivaalle"). Keikan ensimmäisen osan lopussa Vakartšuk viimein tarttui yhteen lavalle heitetyistä Ukrainan lipuista ja fiilisteli sen kanssa yhden biisin verran, mikä tietysti villitsi yleisön innostuneensorttisiin hyväksynnänosoituksiin.
Коли настане день, Kun päivä saapuu,
