Ukraina kuilun partaalla

Ketä hyödyttäisi maan jakaminen?

Lähde: gazeta.ru, <http://www.gazeta.ru/comments/2014/01/24_e_5864921.shtml>

24.1.2014, 17:35

Artikkeli on jo kuukauden vanha, mutta tarjoaa silti hyvää taustatietoa Ukrainan tilanteesta.

Ukrainan tapahtumat ovat herättäneet keskustelua maan tulevaisuudesta. Venäjän, EU:n ja USA:n geopoliittisten intressien vangiksi jäänyt maa on vaarassa kadota maailman poliittiselta kartalta johtuen osaltaan myös omien johtajiensa kyvyttömyydestä johdonmukaiseen politiikkaan.

Nykyisten rajojensa Ukraina on aina ollut epästabiili: eri aikoina sen eri osat ovat kuuluneet Liettuan suuriruhtinaskuntaan, Itävallan imperiumiin, Itävalta-Unkariin, Venäjän sekä Osmanien valtakuntiin. Ukrainan neuvostohistoria alkoi 20.12.1922, jolloin Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta perusti yhdessä Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan, Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan ja Transkaukasian sosialistisen federatiivisen neuvostotasavallan kanssa Neuvostoliiton. Kun Yhdistyneet kansakunnat perustettiin lokakuussa 1945, Ukraina sai Valko-Venäjän ohella oman, muodollisesti Neuvostoliitosta riippumattoman paikan YK:n yleiskokouksessa. Vuonna 1954 NKP:n silloinen pääsihteeri Nikita Hruštšov luovutti Krimin Venäjän sosialistiselta neuvostotasavallalta Ukrainan sosialistiselle neuvostotasavallalle, mitä monet kansallismieliset venäläiset eivät hänelle vieläkään ole voineet anteeksi antaa.

Kolme päivää elokuun 1991 Mihail Gorbatšovin vastaisen vallankaappausyrityksen jälkeen alkoi Neuvostoliiton jälkeisen Ukrainan historia. Parlamentti julisti maan itsenäiseksi, mikä vahvistettiin saman vuoden joulukuussa kansanäänestyksessä.

Nämä historiatiedot ovat välttämättömiä Ukrainan valtion sisäisen hajanaisuuden ymmärtämiseksi. Maan kohtalo on toistuvasti kääntynyt jyrkästi uusille raiteille. Sen alueeseen tällä hetkellä kuuluvia alueita on kuulunut muihin valtioihin eikä Ukrainan asema itsenäisenä valtiona ole koskaan ollut kovin vahva. 

Ukrainan aluetta ei tällä hetkellä tuntuisi uhkaavan kukaan. Kukaan ei ole tekemässä sille aluevaatimuksia eikä vielä yksikään Ukrainan alueista ole ilmoittanut aikeista irtautua valtiosta Kiovan mielenosoitusten tai valtion johdon EU-integraation keskeyttämisen johdosta. Krimin autonomisen tasavallan korkeimman neuvoston puhemies Vladimir Konstantinov on tosin kehottanut Etelä- ja Itä-Ukrainaa vastustamaan Maidania.

Lisäksi kaikissa vaaleissa on nähty alueellinen jako: Länsi-Ukrainassa äänestetään aina eri lailla kuin idässä ja etelässä. Pääkaupunki Kiova puolestaan äänestää suurin piirtein koko maan keskiarvon mukaan. Jos Länsi-Ukrainassa asuisi enemmän ihmisiä kuin idässä ja etelässä, ei Janukovitšilla eikä kellään muullakaan Donetskin alueelta ikinä olisi mahdollisuuksia presidentiksi. Eri alueiden väestösuhteiden vuoksi kenestäkään länsiukrainalaisesta ei voi tulla presidenttiä.

Venäjällä tiedetään, mitä valtion hajoaminen tarkoittaa. Euroopan lähihistoriassakin on nähty kaksi esimerkkiä maan hajoamisesta: Tšekkoslovakian samettivallankumous ja Jugoslavian verinen hajoaminen osiin.

Ukrainan hajoaminen tuskin olisi Venäjän etujen mukaista. Joidenkin kansalaisten isänmaalliset tunteet ehkä heräävät mahdollisuudesta Krimin palautukseen. On kuitenkin muistettava, että se on nykyään vahvasti tukien varassa elävä alue ja sen kehittäminen vaatisi merkittäviä investointeja (olkoonkin että teoriassa se helpottaisi Venäjän Mustanmeren laivaston ajanmukaistamista, nykyisellään kun kaikesta sensuuntaisesta pitää neuvotella Kiovan kanssa).

Ukrainan hajoaminen pikemminkin uhkaisi kuin auttaisi Moskovan euraasialaista projektia. On kuitenkin esitetty sellaisia tulkintoja, että saadakseen Ukrainan mukaan tulliliittoonsa Venäjä olisi provosoinut maahan sisäisen kriisin, joka johtaa maan hajoamiseen. Venäjä voisi sitten ottaa itselleen "teollistuneet" osat ja jättää tukien varassa elävän maatalousvaltaisen lännen Euroopalle.

Monien mielestä Ukrainan aseellista selkkausta ei olisi tapahtunut lainkaan, jos Janukovitš olisi suostunut allekirjoittamaan sopimuksen EU:n kanssa.

Minkä hyvänsä uuden liiton pitää kuitenkin rakentua reiluille ja kaikille osallistujille selville periaatteille eikä millekään imperialistiselle "hajota ja hallitse"-mentaliteetille. Mahdollinen kaaos, tai peräti sisällissota, sitä paitsi vähentäisi Moskovan mahdollisuuksia saada taloudellista hyötyä uusien alueiden liittämisestä itseensä (paikallisten oligarkkien kautta), mukaan lukien kulunut ja ajanmukaistamisen tarpeessa oleva Ukrainan kaasuputkiverkosto. Maan itäisten osien liittäminen Venäjään merkitsisi ennen kaikkea uusien isäntien velvollisuutta ottaa taloudellinen vastuu paikallisväestöstä, ei enää vain lainojen ja luottojen kautta vaan suoraan. Näin ollen Venäjä ei voittaisi Ukrainan romahduksesta taloudellisesti eikä poliittisesti, se saisi reuna-alueilleen vain yhden poliittisesti epävakaan ja köyhän alueen lisää.

Kaiken lisäksi Ukrainan hajoaminen olisi muille IVY-maille Georgian sotaakin selvempi syy ottaa etäisyyttä Venäjään. Itsemääräämisoikeudestaan luopumisesta Venäjän hyväksi ei yksikään entinen neuvostotasavalta ole kiinnostunut.

Euroopan unionille Ukrainan hajoaminen olisi vielä kovempi geopoliittinen isku kuin sen viime hetken kieltäytyminen yhteistyösopimuksesta. Se hautaisi lopullisesti vanhan mantereen yritykset säilyttää edes jossain määrin merkittävä rooli maailmanpolitiikassa. Kaiken lisäksi pakolaisvirta Puolaan ja muihin Itä-Euroopan maihin (Puolan lehdistön mukaan maa jo valmistautuu siihen) olisi kova isku Euroopan taloudelle.

Mitä siis tulee taisteluun suurten geopoliittisten tekijöiden tarpeista, ei Venäjän eikä EU:n intresseihin kuulu aiheuttaa Ukrainan hajoamista vetämällä sitä liikaa puolelleen.

Päinvastoin, kyky sovitella Ukrainan osapuolten riitoja ja olla käyttämättä keskellä Eurooppaa sijaitsevaa 45-miljoonaista valtiota pelinappulanaan voisi todistaa järjen voitosta ja poliittisesta vastuusta suurvaltojen toimissa. Puhumattakaan siitä, että taistelu Ukrainasta on pahasti huonontanut Venäjän ja Euroopan unionin suhteita. Mutta yhteinen osallistuminen Janukovitšin hallinnon vastuuttomuuden seurausten hoitamiseen voisi merkittävästi parantaa suhteita.

Säilyäkseen elossa pitää itse Ukrainan kansan synnyttää johtajia, jotka pystyvät toimimaan kansallisten intressien mukaisesti eikä käyttämään valtaansa vain oman vaurautensa välikappaleena ja pitämään valtiota henkilökohtaisena omaisuutenaan. Muussa tapauksessa Ukrainan asema itsenäisenä valtiona painuu takaisin historian hämäriin.