8. huhtikuuta 2015

Matkalla Jenisein varrella

Jälleen julkaisuvuorossa oma tekstini.

Lähde: Tampereen Tiima 01/2015, s. 5–6, | Mika Perkiömäki

Maisema Jenisein varrelta
Maisema Jenisein varrelta
Venäjä on suurten jokien maa. Suurin kaikista on Jenisei, joka jakaa Siperian kahtia: sen itäpuolella taiga vaihtuu vuoristoksi. Mongoliasta Jäämerelle virtaava joki on Krasnojarskin aluepiirin elämän edellytys.

Jenisein vedet saavat alkunsa eteläisen Siperian Sajan-vuorilta. Tuvassa, Aasian keskipisteessä, Bolšoi ja Malyi Jenisei yhtyvät, ja varsinainen Jenisei alkaa. Heti joen alkujuoksulla on massiivinen neuvostoliittolaisen insinööritaidon näyte, Sajano-Šušenskajan vesivoimala. Se on Venäjän suurin sähkövoimalaitos ja sen pato on 240 metriä korkea. Valitettavasti Jenisein voima ylitti insinöörien arviot, ja vuonna 2009 turbiinit hajosivat vedenpaineessa kappaleiksi. Joki vyöryi voimalaan ja 75 työntekijää kuoli.

Korjaustyöt saatiin juuri päätökseen, ja Sajano-Šušenskajan voimalaitos toimii taas entisellä tehollaan tuottaen sähköä yhtä paljon kuin Suomen ydinvoimalat yhteensä.

Mir Sibirin tanssija
Mir Sibirin tanssija
Pian voimalaitoksen jälkeen Jenisei saapuu piskuiseen Šušenskojen kaupunkiin, jonka kuuluisin asukas on ollut V.I. Lenin. Karkotuskaupungin museokiertue on kiintoisa, mutta erityisen jännittävä nähtävyys on museon vieressä nököttävä pieni Pietari-Paavalin kirkko. Siellä tuleva vallankumousjohtaja vihittiin ortodoksisin menoin avioliittoon Nadežda Krupskajan kanssa v. 1898. Vihkisormukset takoi viiden kopeekan kuparikolikoista suomalainen Oskar Engberg.

2000-luvulla Šušenskoje on tullut tunnetuksi etnisen musiikin ja käsityön festivaalista Mir Sibiri, joka tunnetaan paremmin vanhalla nimellään Sajanskoje koltso. Joka heinäkuu sinne kokoontuvat sadat muusikot mitä eriskummallisimpine soittimineen, käsityöosastolta voi ostaa vaikka altailaisen munniharpun eli komusin. Telttakylään majoittuu kymmenien tuhansien festariyleisö, jonka alkoholinkäyttö on yllättävän siistiä, mutta tulenkäyttö odottamattomankin holtitonta. Helle on taattu, mutta yöt kylmiä, joten lauantai-illan etnodisko tanssittaa jäyhempiäkin vieraita.

Tatyšev-saaren siiseli
Tatyšev-saaren siiseli
Šušenskojen jälkeen Jenisei poikkeaa Hakassian rajalla Abakanissa ja leviää sitten 2 000 neliökilometrin kokoiseksi ”Krasnojarskin mereksi”, joka on kesähelteillä suosittu uimapaikka. Venäjän toiseksi suurin patoallas päättyy Krasnojarskin vesivoimalaan, Venäjän toiseksi suurin sekin. Tämä kymmenen ruplan setelin takapuolelle ikuistettu voimalaitos aikaansaa sen, että Krasnojarskin miljoonakaupungin kohdalla Jenisei ei koskaan jäädy. Krasnojarskista löytyvät myös kymmenruplaisen etupuolen nähtävyydet: Jenisein ylittävä Kommunalnyi-silta sekä Pyhän Paraskevan tsasouna, jonka luona lymyää kaupungin tuorein geokätkö. Sitä ei ole vielä kukaan löytänyt!

Krasnojarskin kohdalla ”Isä-Jenisei” on yli 2 km leveä. Suurimman osan jokitilasta vie kuitenkin Tatyšev-saari, kaksi kertaa Central Parkin kokoinen ulkoilualue. Itse kaupunki on pahoin yliruuhkautunut betoniviidakko, mutta Tatyševilla kelpaa rentoutua. Siellä voi pelata vaikkapa laptaa eli ikivanhaa venäläistä pesäpalloa. Puolet saaresta on rakennettu urheilukentiksi ja rullaluisteluradoiksi, mutta toisella puolella polut risteilevät lähes villin luonnon keskellä. Täällä on jokaiselle jotakin, ja saarella käykin päivittäin kymmeniä tuhansia ulkoilijoita. Siellä asuu myös elinvoimainen siiselipopulaatio.

Takmak
Takmak
Krasnojarskin ykkösnähtävyys ovat lähiseudun kukkuloiden valtaisat kivipylväät Stolbyn luonnonpuistossa. Näiden upeiden luonnonmuodostelmien äärelle päästäkseen pitää jaksaa vähän patikoida, tosin kaupunkiinkin näkyvän Takmak-paaden lähelle pääsee hiihtohissilläkin. Näköala kukkuloilta Jenisein yli kaupunkiin huimaa päätä. Vaikka Stolby on luonnonpuisto, osalle sen alueesta pääsee myös turisti. Alueen asema onkin heikkenemässä tavalliseksi kansallispuistoksi.

Jokien merkitys Krasnojarskille on niin keskeinen, että kaupungin keskusaukiolle on pystytetty alueen joille omistettu suuri suihkulähdekompleksi. Sen pohjalla majailee Zeuksen hahmoon puettu Jenisei, johon muiden jokien vedet laskevat.
Kuningaskala-patsas
Kuningaskala-patsas

Krasnojarskin alueen kansallissankari on maaseutukirjailija Viktor Astafjev, 1970-luvun menestysromaanin Kuningaskala kirjoittaja. Astafjevin kotikylä, Ovsjanka, 30 km päässä kaupungista on kirjailijan kotimuseoineen käymisen väärti. Läheisellä näköalapaikalla on kalapatsas, joka on omistettu Astafjevin kertomuksessa esiintyvälle jättisammelle. Liekö se maailman komein kirjalliselle kalalle pystytetty veistos, en tiedä, mutta paikka on suosittu piknik-kohde ja vastanaineiden kuvauspaikka. Kirjailijan kotimuseon henkilökunta tosin ei arvosta patsaalle valittua sijaintia. Nimittäin vaikka näköala on upea, se antaa juuri siihen kohtaan Jeniseitä, jossa Astafjevin äiti hukkui kun tuleva kirjailijasuuruus oli 8-vuotias. Krasnojarskin kaupungissa oleva Astafjevin patsas taas on pystytetty vastoin kirjailijan nimenomaista toivetta.

Jenisein jokilaiva
Jenisein jokilaiva
Jeniseillä on kesäisin laivaliikennettä, ja ikimuistoinen kokemus on jokilaivamatka Krasnojarskista pohjoiseen. Laiva vie napapiirin takaiseen Igarkan pikkukaupunkiin kolmessa päivässä. Matka on upea, maisemat rauhoittavat ja laiva mukava, ruoka herkullista. Matkalla voi poiketa maihin tutustumaan vaikkapa Turuhanskin kyläelämään. Vastaan tulee monenlaista sääilmiötä ukkosmyräköistä metsäpalojen aiheuttamiin savusumuihin. Strelkassa jokeen yhtyy Baikalilta virtaava Angara. Kesällä matkatovereina on lukemattomia hyttysiä, mäkäräisiä ja paarmoja.

Ikiroudassa
Ikiroudassa
Oma hyttikaverini vaati majoittumaan Igarkassa luokseen, mutta kyllä kaupungissa hotellikin on. Raukeassa Igarkassa tuntee todella olevansa kaukana kaikesta. Kaupunki on köyhtynyt ja 80 % asukkaista on lähtenyt sen jälkeen kun sen olemassaolon perusteena ollut saha suljettiin 2000-luvun alussa. Ikiroudan museo kuitenkin toimii yhä, siellä pääsee kymmenen metrin syvyyteen ikuiseen pakkaseen. Lämpötilaero maan pinnalle voi olla 50 astetta.

Kaupungissa ei ole enää yhtään ruokapaikkaa tai kahvilaa, kauppojakin vain muutama. Tutustuin Igarkasta lähteneeseen Juraan, joka yhä viettää siellä kesälomat. Kehuin, miten mielenkiintoinen kaupunki oli ja etten ole mitään vastaavaa ennen nähnyt. ”Niin että et ole tämmöistä persreikää vielä missään nähnyt?”, kysyi Jura.

En nyt ihan sitä tarkoittanut, mutta eihän se tavallaan täysin epätosikaan väite ollut; rappioromantiikkaa Igarkassa kyllä piisaa. Tapasin myös kalastajan, jolla oli suomalainen sukunimi. Syy: inkeriläiset isovanhemmat karkotettiin tänne. Hänkin kehui kerran pyydystäneensä oikean kuningaskalan, 78-kiloisen sammen.

Jenisei
Jenisei
Matkani päättyi Igarkaan, vaikka laiva kyllä jatkoi aina Dudinkan kaukaiseen satamaan asti. Sinne ei ulkomaalainen kuitenkaan ilman erikoislupaa pääse. Sama pätee Norilskin nikkelikaupunkiin, jonne Dudinkasta kulkee rautatie. Stalin yritti rakentaa rautatien Igarkaankin, mutta kuoli kesken projektin, jolloin rataa rakentaneet rangaistusvangit vapautettiin ja rata jäi kesken.

Siperian jokien valjastaminen vesivoiman tarpeisiin huolestutti 1970-luvun maaseutukirjailijoita. Näin asian koki Viktor Astafjev: ”Minun oma Siperiani on muuttunut. Kaikki virtaa, kaikki muuttuu – niin todistaa harmaapäinen viisaus. Niin on ollut. Niin on. Niin on oleva.”

Mika Perkiömäki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti