Toimitukselta: olemmeko sodassa?

Lähde: Vedomosti <http://www.vedomosti.ru/opinion/news/32616101/voyuem-li-my>

27.8.2014 | Pavel Aptekar, Nikolai Epple, Andrei Sinitsyn

Kaakkois-Ukrainan konfliktissa Venäjän hallinto on vaarassa toistaa neuvostojohdon virheet.

Ukrainan alueella kuolleiden ja kiinniotettujen venäläisten sotilaiden herättämien kysymysten määrä on ylittänyt kriittisen massan. Käykö Venäjä Ukrainassa sotaa ja jos, niin millä perusteilla? Jos ei, niin ketkä makaavat tuoreissa haudoissa ja antavat lausuntoja Ukrainan turvallisuuspalvelun (SBU:n) kuulusteluissa?

Presidentin ihmisoikeusneuvoston Sergei Krivenko ja Ella Poljakova ovat pyytäneet Venäjän federaation tutkintakomitealta vahvistusta tietoihin 18. motorisoidun prikaatin yhdeksän sotilaan Rostovin alueella oletettavasti tapahtuneista kuolemista. Syytöksiä tämän alaosaston sotilaiden osallistumisesta kaakkoisen Ukrainan sotatapahtumiin ilmaantui Ukrainan mediaan kesäkuun puolivälissä. Stavropolin aluepiirin sotilaiden äitien järjestön edustaja Ljudmila Bogatenkova vahvisti gazeta.ru-verkkolehdelle, että yhdeksän taistelijaa kaatui elokuun 9. päivänä Snežnyissä, Donetskin ja Luhanskin alueiden rajalla. Heistä kirjoitti mahdollisesti myös dagestanilainen lehti Tšernovik: lehden lähteet vakuuttavat, että he tarkistavat jälkeenpäin niin taisteluharjoituksissa kuolleiden kuin armeijasta erotettujenkin henkilötiedot.

Monien medialähteiden mukaan 24. elokuuta lähtien on Pihkovan alueella haudattu Pihkovan 76. maahanlaskudivisioonan sotilaita, niin ammattisotilaita kuin värvättyjäkin. Viime maanantaina haudattiin Leonid Kitšatkin ja Aleksandr Osipov. Ukrainan media on aiemmin ilmoittanut, että juuri tämännimisten henkilöpaperit olivat löytyneet Ukrainan armeijan nappaamasta panssarivaunusta.

Eilen taas SBU kertoi vanginneensa kymmenen 98. maahanlaskujoukon 331. rykmentin sotilasta. Lisäksi se julkaisi videon, jossa neljää heistä kuulustellaan. Venäjän puolustusministeriön mukaan nämä laskuvarjosotilaat eksyivät partioidessaan rajaseudulla.

Sosiaalinen media on jo viikon ajan huhunnut, että useisiin kymmeniin laskuvarjojoukkojen sotilaisiin ei ole saatu yhteyttä elokuun puolivälin jälkeen. Venäjän armeija on kieltänyt olevansa missään tekemisissä sotatoimien kanssa eikä se puhu kadonneiden sotilaiden vanhemmille mitään. Tästä kertoi esimerkiksi lehdistötilaisuudessa Saratovissa yhden "Rostovin harjoituksissakin" olleen 76. divisioonan sotilaan, Ilja Maksimovin äiti. Maksimovinkin henkilöpaperit löytyivät Ukrainan armeijan valtaamasta panssariautosta. Vanhemmat eivät ole kuulleet hänestä mitään sitten elokuun 16. päivän.

Virallisten tahojen vaikeneminen tai epämääräiset kommentit vain vahvistavat epäluulon ilmapiiriä ja tuovat mieleen ikäviä esimerkkejä Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta. Maassa ei tiedetty Puna-armeijan salaisista operaatioista Afganistanissa 1929 ja Xinjiangissa 1930. Mukanaolleita kiellettiin ilmoittamasta sukulaisille olinpaikkaansa. Sensori luki kirjeet ja ne lähetettiin matkaan muualta kuin joukkojen sijoituspaikalta. Yhtä lailla Kremlissä vaiettiin neuvostoliittolaisten sotilaiden osallisuudesta sotatoimiin Koreassa ja Vietnamissa USA:ta vastaan, samoin kuin Egyptissä ja Syyriassa Israelia vastaan.

Aftanistanin sodan alkuvuosina sinne lähetettiin kymmeniä tuhansia upseereja ja värvättyjä sotilaita. 1980-luvun alussa Neuvostoliiton media kertoi heidän olevan vain afganistanilaisten siviilien apuna, kansalaiset kuulivat sotatoimista tässä vuoristoisessa maassa vain läntisten lähteiden kautta. Kaatuneet tuotiin kotiin ja haudattiin salaa, aina 1980-luvun puoliväliin asti heidän kuolinpaikkansa ja -syynsä salattiin.

Venäjällä tätä perinnettä yritettiin jatkaa marraskuussa 1994 järjestettäessä sotilaallista apua Džohar Dudajevin vastaiselle oppositiolle Tšetšeniassa. Noin 80 vastavakoilun upseeria ja aliupseeria pestautui armeijaan "sotatekniikan huoltotehtäviin". Värväytyneet osallistuivat 26.11.1994 epäonnistuneeseen Groznyin valtaukseen. Monet heistä kaatuivat ja yli 20 joutui vangiksi. Puolustusministeri Pavel Gratšev ilmoitti, että Venäjän armeijalla ei ollut mitään tekemistä valtausyrityksen kanssa, vaan Tšetšeniassa taistelevat palkkasoturit.

Niin Afganistanissa kuin Tšetšeniassakin saatiin oppitunti avoimuudesta. Molemmissa tapauksissa sota ja yritykset salata tiedot menetetyistä sotilaista vaikuttivat yhteiskunnallisen kriisin eskaloitumiseen sekä hallinnon poliittisen tuen heikentymiseen. Virkavallan näkökulmasta opit olivat kuitenkin kielteisiä, romahtihan monen ura silloin kun kaikki avautui.

Tšetšenian jälkeen Venäjän armeijassa alkoivat ainakin jonkinlaiset uudistukset. Moniin niistä vaikuttivat riippumattomat tiedotusvälineet ja kansalaisjärjestöt, etenkin sotilaiden äitien järjestöt. Tämä oli valtion virkamieskunnalle epämiellyttävää kehitystä: riippumaton media jäi pieneksi ja riippumattomien kansalaisjärjestöjen toiminta tehtiin vaikeaksi, riippuvaiset taas vaikenevat.

Käykö Venäjä sotaa Ukrainassa? Se on tärkeä oikeudellinen kysymys, joka aiheuttaa ongelmia ihmisille.

Miten Ukraina suhtautuu vankeihin, joita Venäjä ei tunnusta sotilaikseen? Muodollisesti kuten separatistiryhmien jäseniin.

Jos sotilaat purkavat sopimuksensa juuri ennen tehtävään lähettämistä, kuka vastaa heidän oikeuksistaan ja hengestään? Sukulaisilla ei ole minkäänlaista pohjaa vaatia valtiolta korvauksia. Jos me emme ole sodassa, mutta sotilaamme joutuvat Ukrainan vangiksi, mikä estää puolustusministeriötä julistamasta heitä karkureiksi ja heittämään kotiinpaluun jälkeen vankilaan? Tästäkin on historiassa runsaasti kokemusta.

Ehkä venäläiset poliitikot ja sotilaat yrittävät toimia kuten Krimillä, armeijamme osallisuus sielläkin kiellettiin pitkään. "Kunniakas voitto" aiheutti venäläisten näkökentässä kansainvälisten ja sisäisten sääntöjen noudattamiseen liittyviä kysymyksiä. Mutta Krimillä selvittiin ilman ammuskelua ja uhreja. Kaakossa kaikki on toisin, siellä ei näy merkkejä minkäänlaisesta hypoteettisesta "voitosta". Informaatiota ei voi saada täysin hallintaansa. Vastuu uhreista on kannettava.