Venäjän Svetlana!

Lähde: Izvestija <http://izvestia.ru/news/592832>

09.10.2015, 10.27 | Zahar Prilepin

Kirjailija Zahar Prilepinin ajatuksia Nobel-komitean päätöksestä myöntää kirjallisuuspalkinto Svetlana Aleksijevitšille

Itse asiassa se olisi voitu antaa Vasili Bykoville. Aikanaan hän vihasi neuvostovaltaa ja hänellä oli paljon kysymyksiä Venäjälle, mutta suuri kirjailija hän oli, ja valkovenäläinen. Mutta eihän tässä ole kyse kirjallisuudesta.

Ensinnäkin, periaatteesta sitä ei voitu antaa venäläiselle kirjailijalle, ei edes Viktor Šenderovitšille, sillä ihan periaatteesta Venäjää ei voi palkita. Siksi kulttuurimaailma ei voinut palkita myöskään Jevtušenkoa, Peleviniä, Sorokinia, Makaninia, Iskanderia tai Bitovia, vaikka kukin heistä olisi aivan oikeutettu siihen.

Kaikkien Venäjän nyt riemuitsevien länsimielisten, liberaalien ja progressistien pitäisi olla tietoisia, että heitä halveksitaan yhtä lailla kuin koko muutakin Venäjää, mutta eivät he sitä ymmärrä. Siinä kuin Vasili Bykoville, olisi Nobel voitu antaa aikanaan Viktor Astafjeville.

Mutta ei Venäjä silloin 1990-luvulla kiinnostanut ketään. Se oli varjo entisestään, miksi kukaan olisi piitannut. Lyödyille ei oikeutta suoda.

Viitisen vuotta sitten sanoin Pariisissa, ja sittemmin myös Lontoon kirjamessuilla Lev Danilkinin ja Basinskin todistaessa vierelläni, että venäläinen kirjallisuus palaa Nobel-komitean mieleen, kunhan venäläiset sukellusveneet saapuvat Euroopan rannoille. "Palkitkaa meidät sukellusveneittäkin", vitsailin silloin.

Kirjoitin tästä useassakin artikkelissani: niin pitkään kuin Venäjä ei käyttäydy supervallan tavoin, sitä ei ole olemassakaan. Osuin oikeaan, mikä ei suurta viisautta vaatinut. Sukellusveneittä he eivät voineet sitä tehdä.

Ymmärtäkää, että tämä palkinto kumpuaa melkoisesta nöyryytyksen tunteesta. Ensin olivat olympiakisat, sitten Krim, sen jälkeen Donetskin ja Luhanskin kansantasavallat käytännössä eristettiin Ukrainasta. Nyt sitten Syyria. Kaspianmereltä lentää pommeja ties minne. Tai pikemminkin, sinne minne ne ohjataan. Pitäähän tähän jotenkin vastata. Vastaukseksi valittiin mitä eriskummallisin ja lattein vaihtoehto: palkitaan hyvä toimittaja, jonka maine omiensakin keskuudessa perustuu lähinnä hänen hämmästyttävän banaaleissa haastatteluissa toistelemaansa kertosäkeeseen: "Venäjä tappoi kaikki, tappoi, tappoi, aina se on kaikki tappanut ja tulee tappamaan, pysäyttäkää tämä pahuus, nämä orjat eivät koskaan lakkaa olemasta orjia, sieltä tulee Stalin ja kaikki, ymmärrättehän, mihin tämä kaikki johtaa, minä ainakin ymmärrän ihan erityisen hyvin".

Mistä mielipaha, ystäväiseni? Juhlaahan tämä on. Miten nöyryyttävää se onkaan Nobel-komitealle. Ymmärrämmehän me: Bunin, Solženitsyn, Pasternak, Brodsky. Mutta ei missään tapauksessa: Gorki, Aleksei Tolstoi, Majakovski, Andrei Platonov, Anna Ahmatova, Aleksandr Tvardovski, Leonid Leonov, Juri Kuznetsov, Valentin Rasputin jne. Huhun mukaan jopa (Eduard) Limonovia on ehdotettu.

Viimeisillä voimillaan he kerran saivat aikaan Šolohovin. Ymmärrämmehän me kaikki toki kenelle, koska ja missä olosuhteissa avokätisyyttä löytyy. Mutta jopa tällä murheellisella tiellä on erikoisuutensa. Bunin, hänhän on suoranainen...russofiili. Ei häntä juurikaan julkaista maailmalla. Miksi juuri Bunin, joka kirjoittaa lähinnä kyläelämästä. Solženitsyn palkittiin, hän kirjoitti teokset "Rossija v obvale" ("Luhistuva Venäjä") sekä "200 let vmeste" ("200 vuotta yhdessä"). Brodsky osoittautui imperialistiseksi ja muukalaisvihamieliseksi. Pitäisi palkita joku sellainen hahmo, joka ei voisi tehdä mitään sellaista enää koskaan. Jevtušenko, Pelevin, Sorokin, Makanin, Iskander, Bitov. Kuka hyvänsä heistä saattaa tehdä vielä ties mitä temppuja, kyllähän nuo venäläiset tiedetään.

Vaan Svetlana Aleksijevitšillä ei tällaisia mielessään ole. Ja niin tapahtui tämä, sanoisinko hienostuminen. Vaikka onhan sille tosin sopivampikin sana. Hän on kirjailija muttei kirjailija, venäläinen muttei venäläinen. Juuri sitä mitä pitää. Happamuus ja vihaisuus veivät komitealta järjen. "Minä tässä ihan kiusallani pistän itseäni silmään." No, pistä. Joko pistit? Sinullahan on oikein hienot sinipunaiset silmät. Itse asiassa tämä on palkinto Venäjälle. Sen itsenäisyydelle, sen vaikutusvallalle, sen paikalle maailmassa. Itsenäisyyden ja paikankin voimme kyllä menettää, mutta ei se mitään.

30 vuoteen ne eivät harkinneetkaan palkitsemista, sitten vain vuoden työ ja johan alkoi tapahtua. Toverit, kunnia Svetlana Aleksijevitšille.

Palkinnon myöntämispäivänä olin poikkeuksellisen hyvällä tuulella. Join jopa samppanjaa. Me teimme sen. Kelpaisiko muuten pieni ennuste? Ensi vuonna palkinto annetaan jollekin, joka edustaa jonkinlaista kolmatta tai viidettä sukupuolta. Homma on lähtenyt hyvin liikkeelle, ei muuta kuin samaa rataa vain. Tässä ei tosin ole enää puhe Venäjästä. Jos olisi, niin sekin palkittaisiin, useamman kerran. Pitää vain jatkaa samaan malliin. Missä ne meidän sukellusveneemme muuten ovat?