28.8.2014 | Mihail Hodorkovski
Olemme sodassa Ukrainaa vastaan. Oikeasti. Lähetämme sinne sotilaita ja tekniikkaa. Ukrainalaiset tappelevat hyvin, mutta joutuvat perääntymään. Osapuolet ovat tietysti hyvin epätasapainoiset.
Ja hallintomme valehtelee koko ajan. Aivan kuten se valehteli 80-luvulla Afganistanista. Ja 90-luvulla Tšetšeniasta. Tänään se valehtelee Ukrainasta. Ja me hautaamme eilisiä työtovereitamme, ystäviämme ja sukulaisiamme, joita on nyt molemmilla puolilla, jotka tappavat toisiaan, ei suinkaan siksi että niin haluavat, vaan siksi että pitkään vallassa ollut johto tarvitsee aina verta.
Tämän toki tiedämme. Sen vuoksi hallinto valehtelee.
Miksi me siis teeskentelemme uskovamme? Jänistääkö meitä? Emmekö uskalla edes ajatella? Eikö lasten menettäminen sitten pelota?! Tai veljien ampuminen? Miten me sitten jatkamme elämää?
Tiedättekö, me olemme pystyneet ja me pystymme lopettamaan sen. Ei ole vaikea lähteä kaduille, uhata lakoilla. Hallinto nöyrtyy saman tien, se on pelkurimainen. Mutta ei, sen sijaan teeskentelemme uskovamme. Ja itkemme hautajaisissa.
Niinpä niin, enää en voi enkä halua olla hiljaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti