Okean Elzyn keikkafiiliksiä

22.11.2014 | Mika Perkiömäki

Vaihteeksi jotain muuta sisältöä kuin käännös. Muistelin Okean Elzyn parin kuukauden takaista (21.9.2014) Helsingin keikkaa, ja kirjasin siitä muistiinpanoja alle.

Keskellä Ukrainan kriisiä saatiin Suomeen vaihteeksi jotain iloistakin kerrottavaa siltä suunnalta, kun auringonkukkamaan ylivoimaisesti suurin ja kaunein rockbändi Okean Elzy kävi heittämässä keikan Helsingin The Circuksessa. Sitähän ei mitenkään voinut jättää väliin!

Okean Elzy ei ole ainoastaan Ukrainan suosituin rock-bändi, vaan hyvin tunnettu ja arvostettu myös Venäjällä, mikä juontanee juurensa Aleksei Balabanovin vuosituhannen vaihteen kulttielokuvaan Brat 2 ("Veli 2"), jossa muiden rocktähtien ohella myös OE:n musiikkia soitettiin. Ukrainan kriisiydyttyä on kuitenkin bändin kaikki Venäjän keikat peruttu. Lieneekö Helsinkiin siksi tullut innokkaimpia faneja Pietarista asti?

OE:n kantava voima on laulaja-biisintekijä-sanoittaja Svjatoslav Vakartšuk, jonka lyriikat ovat ukrainankielisiä. Venäjän kieltä osaava ymmärtää niistä jonkin verran, joskin syvällisempää ymmärtämistä varten on tutustuttava venäjänkielisiin käännöksiin, joita onneksi internetistä runsaalti löytyy. Sanoituksista löytyy harvoin mitään elämää suurempia viisauksia, ne pyörivät aika lailla perinteisten teemojen ympärillä. Ukraina-eksotiikka kieltämättä kyllä lisää tekstien vetovoimaa, miten sellaiset värssyt kuin "Štšo ž tse ja ne zumiv?" tai "Hto ti e? Kim bi ne bula ti?" voisivat olla kiehtomatta? Ja onhan se hauskaa kun oivaltaa, että levynnimi "Jananebibuv" on venäjäksi Я был на небе eli "Olin taivaassa" (vaiko taivaalla?)

Myös Okean Elzyn musiikki on periaatteessa varsin yksinkertaista, mutta jollain lailla hyvin koukuttavaa. Biisit ovat myös harvinaisen tasalaatuisia, mikään ei ärsytä eikä huonoa kamaa levyille tunnu päätyneen. Tämä tekee bändistä hyvin helposti lähestyttävän ja kuunneltavan. 

Okean Elzy veti ihan kivasti väkeä Helsinkiin, joskin on sanottava, että suomen kieltä ei yleisön keskuudessa paljon kuullut. Kielimaailma oli varsin puhtaan itäslaavilainen. Yleisön keskellä oli itse asiassa niin kansallismielinen meininki, että sellaista harvoin Suomessa kokee. Vaikka fanistossa varmasti oli niin ukrainalaisia kuin venäläisiäkin, niin onneksi välikohtauksilta vältyttiin. Mutta kyllähän tuo oli ennen kaikkea ukrainalainen ilta. Yleisö jopa lauloi spontaanisti Ukrainan kansallislaulun keikan alla:

Keikka käynnistettiin vanhan kunnon Model-albumin Vstavaj-hitillä ("Herää"), joka soi jotenkin omituisen laahaavasti. Kyllähän se kuitenkin herätti, ja ukrainalaisyleisön kansallismielisen paatoksen tunnelmissa yhtye pääsi heti ilmaisemaan näkemyksensä Ukrainan ikuisuuskysymykseen:

На Захiд або на Схiд?    Länteen vai itään?
С Заходу i на Схiд,         Lännestä ja itään,

с Заходу i на Схiд!          lännestä ja itään!

Pahoittelut näiden videoiden huonosta laadusta.

Okean Elzy

Nokkamies Svjatoslav Vakartšuk on toki tähdentänyt, ettei Okean Elzy ole poliittinen bändi eivätkä sanoituksetkaan oikeasti ole poliittisia kannanottoja. Mitään hän ei kuitenkaan ole voinut sille, että yhtye on nostettu yhdeksi Ukrainan uusimman vallankumouksen kuvastoa. Vaikka Vakartšuk yrittääkin pitää puolueetonta pintaa ja on kritisoinut Ukrainan kulttuuriväen suunnittelemia Venäjä-pakotteita, ei hän tunnu olevan uudesta roolistaan varsinaisesti pahoillaan. Okean Elzy esiintyi joulukuussa 2013 Maidanin mielenosoittajien edessä tunteellisesti pakkasen keskellä. Myös kesä 2014 toi tullessaan massiivisia kansallishenkisiä stadionkeikkoja.

Täyteen vauhtiin keikka pääsi toisen biisin, Maiže vesna ("Melkein kevät") aikana, enää ei ollut laahaavuudesta tietoakaan. Nelikymppisten lviviläislähtöisten laulaja-biisintekijä-Vakartšukin ja rumpali Denis Hlyninin ympärillä muu bändi on vaihtunut vuosituhannen vaihteen nousukauden päivistä, mutta Harkovasta löydetty basisti Denis Dudko ja serbialainen kosketinsoittaja Miloš Jelić ovat pysyneet matkassa jo kymmenen vuotta. Viimeisin päivitys kokoonpanoon on kitaristi, sillä Pjotr Tšernjavski jätti OE:n viime vuonna kesken Zemlja-levyn teon. Tilalle on tullut toinen serbi, Vladimir Opsenitsa, joka ainakin Helsingin keikan perusteella on sopeutunut paikalleen mitä oivimmin.

Vauhdikkaan Bilše dlja nasin ("Meitä suurempi") jälkeen saatiin muutaman biisin rauhaisampi tuokio. Todelliseen vauhtiin bändi ja yleisö yltyivät vasta kun uusimman levyn (Zemlja - "Maa") ykköshitti Striljai ("Ammu") päästettiin irti:

Tämän irrottelun jälkeen oltiinkin sopivan herkässä tilassa tunnelmalliselle Druhille ("Ystävä"). Muutaman vähemmän tunnetun kipaleen jälkeen saatiin tuokio Vakartšukin taivas-motiivin parissa (Vištše neba - "Taivasta korkeammalla"; Na nebi - "Taivaalle"). Keikan ensimmäisen osan lopussa Vakartšuk viimein tarttui yhteen lavalle heitetyistä Ukrainan lipuista ja fiilisteli sen kanssa yhden biisin verran, mikä tietysti villitsi yleisön innostuneensorttisiin hyväksynnänosoituksiin.

Encorehen siirryttiin varovasti Gloria-levyn balladilla Ne pitaj ("Älä kysy"), kunnes yleisö viimein palkittiin bändin tunnetuimmalla hitillä, Bez boju ("Ilman taistelua"). Sen virallinen video on katsottu YouTubessa 4,5 miljoonaa kertaa. Tämä on oma epävirallisempi versioni Helsingistä:

Encore-osion hittikavalkadin täydensi heti perään soitettu Ja tak hotšu... ("Haluan niin kovasti..."), jonka jälkeen Ukrainan vaakuna -paitaan nyt sonnustautunut Vakartšuk laskeutui hetkeksi yleisön keskuuteen. Kun yhtye neljän encore-biisin jälkeen katosi lavalta, ehti joku ehkä jo huolestua kuullaanko uusimman Zemlja-levyn Obijmi-balladia ("Halaa minua") lainkaan. Vaan ei huolta, viisikko palasi lavalle vielä uudestaan ja päätti illan juuri tähän kappaleeseen:

Коли настане день,       Kun päivä saapuu,

Закінчиться війна,         Loppuu sota,

Там загубив себе,          Hukkasin sinne itseni,

Побачив аж до дна         Näin aivan pohjaan asti.

Spotifyn soittolista:  http://open.spotify.com/user/keemeli/playlist/5rATiLzoMonktjzdphpshR

Svjatoslav Vakartšukin haastattelu

Lähde: Radio Eho Moskvy <http://www.echo.msk.ru/programs/beseda/1373104-echo/>

4.8.2014 | Alena Veršinina

Svjatoslav Vakartšuk on ensi viikolla Helsingissä esiintyvän supersuositun ukrainalaisen rockbändin, Okean Elzin lauluntekijä.

Ukraina harkitsee noin 500 venäläisen tiede- ja kulttuurivaikuttajan pääsykieltoa alueelleen. Syynä tähän on tiettyjen henkilöiden asenne Ukrainan tilanteeseen.

***

S. VAKARTŠUK: Mennäänpä kaikkein tärkeimpään. En ole koskaan kannattanut minkäänlaisia pakotteita. Minusta sellaiset ovat äärimmäinen toimenpide. Pakotteet eivät yleensä ole kovin tehokkaita, ne aiheuttavat vain lisää erimielisyyksiä ja vastapakotteita. Ja oikeastaan olen sitä mieltä, että sellaisten ihmisten sitominen... jotka eivät varsinaisesti edusta valtiota, heidän sitomisensa jonkinlaisilla virallisilla pakotteilla ei varmaankaan ole kovin rakentavaa tai tehokasta. Mielestäni missä hyvänsä maassa, jossa on vahvoja arvoja ja luja yhteiskunta, on tehokkaampiakin tapoja reagoida muiden maiden tunnettujen henkilöiden epätoivottaviin toimiin. Voi vaikkapa jättää konsertin väliin, olla ostamatta lippuja, boikotoida keikkoja. Eiköhän sellainen toimi paljon paremmin. Minusta tuntuu, että pakotteet sitovat solmut vain tiukemmalle. Ne koskevat niin monia ihmisiä... Ja jos tällaiset pakotteet tulevat voimaan, niin joskus ne pitää poistaakin. Milloin sitten ja millä perusteilla? Ehkä ne ovat jo voimassa? Näiden kanssa pitää olla hyvin varovainen. Sanoisin, että millä hyvänsä virallisilla pakotteilla on kielteinen vaikutus. Etenkin jos ne koskevat taiteen parissa työskenteleviä.

A. VERŠININA: Kysyin [Ukrainan ulkoministerin neuvonantajalta] Anton Geraštšenkolta, minkäkestoisista pakotteista tässä puhutaan. Hän sanoi, että ehkä vuosi, kolme tai viisi... Tätä he nyt ulkoministeriössä pohtivat.

S. VAKARTŠUK: Sikäli kuin olen oikein ymmärtänyt, tuo on hänen henkilökohtainen mielipiteensä, ei hallituksen virallinen kannanotto. Voi toki olla, että olen saanut väärää tietoa.

A. VERŠININA: Hän järjestää asiasta virallisen lehdistötilaisuuden, jossa kaiketi saamme lisätietoa.

S. VAKARTŠUK: No odotellaan sitä. Jotta voisi puhua virallisesta kannanotosta, pitäisi saada maan johdon lausunto, tai edes ministerin. Minä olen mielipiteeni sanonut. Haluan kuitenkin painottaa erästä toista asiaa. Kulttuuria ja politiikkaa ei saisi sotkea, se on selvä. Mutta meidän tulee kuitenkin ymmärtää, että heillä, joilla on tunnettuutta ja näkyvyyttä, heillä on myös tavallisia kansalaisia suurempi vastuu. Heidän pitää ymmärtää mitä, miksi, kenelle ja millä perusteilla he puhuvat. Minulla itselläni esimerkiksi on ollut aina omat periaatteeni eivätkä ne ole muuttuneet: ketään ei saa loukata, en puhu kenellekään rumasti enkä ole koskaan antanut itseni puhua mistään maasta ikävään sävyyn, sillä yleistyksiä on vaikea tehdä. Näistä periaatteista olen aina pitänyt kiinni. Joskus sekään ei riitä, voi silti joutua pakotteiden tai syytösten kohteeksi, mutta olen riittävän vahva kestääkseni sen. Saman neuvon annan kaikille: älkää ylittäkö näitä rajoja. Jos ne ylittää, vaikkapa vain ohimenevässä tunteenpurkauksessa, asiat käyvät hankaliksi. Sitä on vaikea perua.

A. VERŠININA: Jos tällaiset kiellot kuitenkin tulevat voimaan, aiotteko puhua venäläisten kollegojenne puolesta? Heistähän monet kannattavat Krimin liittämistä Venäjään ja tukevat Putinin politiikkaa.

S. VAKARTŠUK: Kuulkaa... Olen jo sanonut sanottavani. En minä aio henkilökohtaisesti... minulla on omat mielipiteeni eivätkä ne muutu. Muilla ihmisillä voi olla muita mielipiteitä. Olkoon mielipide mikä hyvänsä, tärkeintä on seista sen takana ja vastata mahdollisista seurauksista. Miten, sen elämä näyttää. Mutta sanon vielä kerran: minä vastustan hallinnollisia pakotteita. Silloin kun ne eivät koske talousasioita vaan taideväkeä, ne jotenkin mytologisoivat ja sankarillistivat, aina on niitä, jotka puolustautuvat ja vastustavat. Niitä käytetään hyväksi PR:ssä ja muussa sellaisessa. Kaikkein haitallisinta, kaikkein tehokkain tapa osoittaa taiteilijalle tyytymättömyytensä on olla kuin häntä ei olisikaan. Uskokaa pois.

Älä ammu!

Lähde: Эхо Москвы <http://www.echo.msk.ru/blog/yu_shevchuk/1270298-echo/>

2.3.2014 klo 17.40 | Juri Ševtšuk

Muistan "pelottomat" upseerit Mozdokin tukikohdan ruokalassa tammikuussa 1995. He söivät hyvin, joivat vodkaa, hohottivat iloisina, puristelivat tarjoilijoiden pakaroita ja saivat ansiomitaleita. Muistan eräänkin sankarin, jonka kanssa väittelin, kyynisen hymyn hänen hampaissaan, hänen kommenttinsa: "sota on sotaa... sotilaat ovat sotilaita, heidän tehtävänsä on kaatua, näin saamme palautettua perustuslaillisen järjestyksen..." Viereisellä paraatikentällä seisoi 18-vuotiaiden poikien ilmasotarykmentti sielua uuvuttavan kaukasialaisen tihkusateen alla odottamassa käskyä rintamalle. Päivä toisensa jälkeen kirjoitin heidän sotilaspasseihinsa: "...hyvää... onnea..." Myöhemmin sitten Groznyissa näitä sotilaita lappoi tukuittain luokseni kenttäsairaalaan luotien läpäiseminä, verissäpäin... Onko mitään muuttunut?

Tärähtäneet virkamiehet ja keittiöpatriootit, molempien osapuolien sotaa lietsovat radikaalit, joille sotajoukkojen mukaantuonti on avannut vapaat kädet: rauhoittukaa. Taasko veljesveri, tuo viagra, alkoi teitä kiihottaa... Jos, Luoja varjelkoon, vuonna 2014 syttyy Venäjän ja Ukrainan välit tulehduttava sota, niin vuonna 2017 saadaan taas uusi vallankumous, ja loppumme koittaa.

Missä on politiikka? Missä neuvottelijat? Missä diplomatia? Missä suurlähettiläs? Miksi meidän "viisaat, urheat, Venäjän kansasta huolta kantavat edustajamme" eivät menneet Maidanille ja Ukrainan parlamenttiin jo viime vuoden joulukuussa, kertoneet mielipiteensä reilusti pelaamatta pelejään... Olympialaiset... Ja nyt, kuten tyypillistä, he piiloutuvat sotilasjoukkojen taa, poikien ja veren taa.

Me, Ukrainan ja Venäjän kansat, olemme sukukansoja. Meidän kaikkien on yksinkertaisesti pakko tehdä kaikki voitavamme estääksemme veljessodan ja -teurastuksen. Muuten epäinhimillisyys voittaa.

Venäjää ja Ukrainaa rakastaen,
Juri Ševtšuk