Vladimir Putin piti Kremlissä puheen duuman kansanedustajille, liittoneuvoston jäsenille, Venäjän alueiden johtajille ja kansalaisjärjestöjen edustajille.
Lähde:
Venäjän presidentti, <
http://www.kremlin.ru/news/20603>
18.3.2014 klo 15.50 | Vladimir Putin
Hyvät liittoneuvoston jäsenet ja duuman kansanedustajat. Hyvät Krimin tasavallan ja Sevastopolin edustajat, jotka ovat nyt täällä, meidän joukossamme, Venäjän kansalaisten keskuudessa. Hyvät Krimin ja Sevastopolin asukkaat.
Hyvät ystävät, olemme tänään kerääntyneet käsittelemään asiaa, jolla on elintärkeä ja historiallinen merkitys meille kaikille. 16.3. pidettiin Krimillä kansanäänestys, joka järjestettiin täysin demokraattisen järjestyksen mukaisesti kansainvälisen oikeuden normeja noudattaen.
Äänestykseen osallistui yli 82 prosenttia äänioikeutetuista. Yli 96 prosenttia ilmaisi toiveensa jälleenliittymisestä Venäjään. Luvut puhuvat puolestaan.
Ymmärtääkseen, miksi tällaiseen tulokseen on päädytty, riittää kun tuntee Krimin historian, Venäjän merkityksen Krimille sekä Krimin merkityksen Venäjälle.
Krim on täynnä yhteistä historiaamme ja ylpeyttämme. Siellä on muinainen Khersonesos, jossa pyhä Vladimir otti kasteen. Hänen kääntymisensä ortodoksisuuteen määritti Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän yhteisen kulttuurin, arvomaailman ja sivilisaation perustan. Krimillä ovat myös niiden venäläisten sotilaiden haudat, jotka sankarillisesti toivat Krimin vuonna 1783 Venäjän valtakunnan osaksi. Krimillä on Sevastopolin legendaarinen linnoituskaupunki ja Venäjän Mustanmeren-laivaston koti. Krimiä ovat myös Balaklava ja Kertš, Malahovin vuoden 1855 sekä Sapun-goran toisen maailmansodan aikainen taistelutanner. Kaikki nämä paikat ovat meille pyhiä, ne symboloivat venäläistä sotavoimaa ja verratonta urheutta.
Krim on myös ainutlaatuinen kansojen kulttuurien ja perinteiden yhdistelmä. Siinä mielessä se muistuttaa kovasti suurta Venäjää, josta ei vuosisatojen saatossa ole kadonnut yksikään kansa. Venäläiset, ukrainalaiset, Krimin tataarit ja muut kansat ovat eläneet toistensa rinnalla Krimillä säilyttäen omaperäisyytensä, perinteensä, kielensä ja uskonsa.
Tällä hetkellä 2,2 miljoonasta Krimin niemimaan asukkaasta lähes puolitoista miljoonaa on venäläisiä, 350 000 on pääasiassa venäjää äidinkielenään puhuvia ukrainalaisia ja n. 290–300 000 on Krimin tataareja, joista heistäkin, kuten kansanäänestys osoitti, merkittävä osa suuntautuu Venäjään.
Kyllä, oli aikakausi, jolloin Krimin tataareja, kuten monia muitakin Neuvostoliiton kansoja, kohdeltiin räikeän epäoikeudenmukaisesti. Huomautan, että tästä sorrosta kärsivät silloin miljoonat eri kansoihin kuuluvat ihmiset, ennen kaikkea venäläiset. Krimin tataarit palasivat mailleen. Mielestäni pitäisi tehdä kaikki välttämättömät poliittiset ja lainsäädännölliset päätökset, jotta Krimin tataarien oikeudet ja maine palautettaisiin.
Suhtaudumme kunnioituksella kaikkiin Krimillä asuviin kansallisuuksiin. Se on heidän yhteinen kotinsa, heidän pikku kotimaansa, ja olisi oikein, jos Krimillä olisi kolme tasavertaista virallista kieltä: venäjä, ukraina ja krimintataari. Olen varma, että krimiläiset tukevat tätä näkemystä.
Hyvät kollegat. Ihmisten sydämissä ja mielissä Krim on aina ollut ja on yhä erottamaton osa Venäjää. Tämä totuudelle ja oikeudenmukaisuudelle perustuva vakaumus on horjumattomasti siirtynyt sukupolvelta toiselle, aikakaudelta toiselle, huolimatta dramaattisista tapahtumista, joita maamme on joutunut 1900-luvun aikana kokemaan.
Vallankumouksen jälkeen bolševikit, Jumala olkoon heidän tuomarinsa, lukuisista syistä johtuen liittivät Ukrainan neuvostotasavaltaan merkittäviä historiallisesti etelävenäläisiä alueita. Se tehtiin piittamatta asukkaiden kansallisesta jakaumasta, ja tänään tuo alue on Kaakkois-Ukraina. Lopulta vuonna 1954 tehtiin päätös liittää tuohon alueeseen Krimin alue sekä Sevastopolin kaupunki, joka tuolloin oli Neuvostoliiton alainen. Aloitteen teki itse NKP:n pääsihteeri Nikita Hruštšov. Hänen tavoitteenaan oli voittaa Ukrainan nomenklatuuran tuki tai sovittaa Ukrainaan kohdistetut 1930-luvun sortotoimet. On historioitsijoiden asia tutkia päätöksen perimmäisiä syitä.
Tässä ja nyt meitä kiinnostaa kuitenkin se, että tuo päätös ilmiselvästi oli silloistenkin perustuslaillisten normien vastainen. Se syntyi kulissien takana. Totalitaarisen hallinnon alla ei Krimin ja Sevastopolin asukkaiden mielipidettä luonnollisestikaan kysytty. Heille asia oli ilmoitusluonteinen. Ihmiset tietysti silloinkin ihmettelivät minkä kumman takia Krim nyt yhtäkkiä Ukrainalle siirrettiin. Mutta, kuten varmasti kaikki ymmärrämme, oleellista tässä oli se, että asiaan suhtauduttiin pelkkänä muodollisuutena. Kuuluivathan sekä Venäjä että Ukraina samaan valtioon. Silloin ei kukaan osannut kuvitellakaan, että Ukraina ja Venäjä voisivat joskus olla kaksi eri valtiota. Mutta niin siinä kävi.
Mahdottomasta tuli valitettavasti todellisuutta. Neuvostoliitto hajosi. Tapahtumat etenivät sellaisella vauhdilla, että harva ymmärsi koko tapahtumaketjun dramatiikkaa ja seurauksia. Monet niin Ukrainassa kuin Venäjälläkin toivoivat, että uusi Itsenäisten valtioiden yhteisö muodostuisi uudeksi yhteiseksi valtioksi. Luvattiinhan heille niin yhteistä valuuttaa ja yhteistä talousaluetta kuin yhteisiä puolustusvoimiakin. Ne jäivät kuitenkin pelkiksi lupauksiksi eikä yhteistä valtiota koskaan syntynyt. Ja kun Krim yhtäkkiä olikin päätynyt toisen valtion osaksi, tunsi Venäjä itsensä ei ainoastaan ryöstetyksi vaan tyhjiin puhdistetuksi.
Samaan hengenvetoon on avoimesti myönnettävä, että Venäjä itse myötävaikutti Neuvostoliiton hajoamiseen johtamalla osavaltioiden itsenäistymiskehitystä. Neuvostoliiton hajoamisen melskeissä unohtui niin Krim kuin Mustanmeren-laivaston päätukikohta, Sevastopol. Miljoonat venäläiset menivät nukkumaan yhdessä maassa, mutta heräsivät ulkomailla. Yön yli heistä oli tullut lukuisten entisten neuvostotasavaltojen kansallisia vähemmistöjä. Venäjän kansasta tuli yksi kaikkein levinneimmistä, ellei jopa levinnein kansa maailmassa.
Nyt monen vuoden jälkeen, aivan äskettäin, olen kuullut krimiläisten puhuvan siitä, miten heidät silloin vuonna 1991 heitettiin puolelta toiselle kuin perunasäkki. Tähän on vaikea olla yhtymättä. Entä Venäjän valtio? Niin, entä Venäjä? Se kumarsi nöyrästi ja hyväksyi tämän loukkauksen. Maamme oli silloin niin vaikeassa tilassa, että sillä ei yksinkertaisesti ollut mahdollisuuksia puolustaa intressejään. Mutta ihmiset eivät voineet nöyrtyä tähän huutavaan historialliseen vääryyteen. Kaikki nämä vuodet kansalaiset ja monet yhteiskunnalliset toimijat ovat monet kerrat nostaneet tämän aiheen esiin ja puhuneet sen puolesta, että Krim on historiallisesti venäläistä maata ja Sevastopol venäläinen kaupunki. Olemme koko ajan ymmärtäneet tämän, tunteneet sen sydämissämme ja sieluissamme, mutta on ollut pakko hyväksyä uudet realiteetit ja rakentaa hyviä naapurussuhteita itsenäiseen Ukrainaan uudelta pohjalta. Suhteet Ukrainaan, Ukrainan veljeskansaan, ovat olleet, ovat yhä ja tulevat aina olemaan meille kaikkein tärkeimmät. Ne ovat avainasemassa, siitä ei ole epäilystäkään.
Haluan kertoa teille yksityiskohtia 2000-luvun alun neuvotteluista, nyt niistä jo voi avoimesti puhua. Silloin Ukrainan presidentti Kutšma pyysi minua nopeuttamaan Venäjän ja Ukrainan välisen rajan määrittämistä. Tuohon aikaan prosessi oli käytännöllisesti katsoen seis. Venäjä oli tavallaan tunnustanut Krimin osaksi Ukrainaa, mutta neuvottelut rajan vahvistamisesta eivät edenneet. Vaikka ymmärsin prosessiin liittyvät ongelmat, pyysin kuitenkin heti venäläisiä viranomaisia käynnistämään työn rajalinjan määrittämiseksi, jotta kaikille kävisi selväksi, että olemme sopineet rajoista ja siten olemme sekä faktisesti että juridisesti tunnustaneet Krimin ukrainalaiseksi alueeksi. Keskustelu asian ympärillä voisi päättyä siihen.
Emme kääntyneet Ukrainan puoleen ainoastaan Krimin suhteen, vaan myös vaikeamman kysymyksen koskien Asovanmeren ja Kertšinsalmen merirajaa. Mistä silloin lähdimme? Siitä, että hyvät suhteet Ukrainaan ovat meille kaikkein tärkeimmät eivätkä ne saa jäädä alueristiriitojen vangiksi. Oletimme kuitenkin myös, että Ukraina pysyy hyvänä naapurinamme, että venäläiset ja venäjänkieliset Ukrainan asukkaat, erityisesti maan kaakkoisosissa ja Krimillä, saavat elää ystävällismielisessä ja demokraattisessa sivistysvaltiossa, joka puolustaisi oikeuksiaan kansainvälisen oikeuden edellyttämällä tavalla.
Toisin kuitenkin kävi. Kerta toisensa jälkeen käytiin venäläisen historiallisen muiston kimppuun, jopa venäjän kielen, ja venäläisiä yritettiin väkisin assimiloida. Venäläiset kärsivät tietysti myös kaikkien muiden Ukrainan kansalaisten mukana jatkuvasta poliittisesta ja valtiollisesta kriisistä, joka on jatkunut maassa jo yli 20 vuoden ajan.
Ymmärrän, miksi Ukrainan kansa on hakenut muutosta. Itsenäisyyden vuosiensa aikana se on saanut tarpeekseen maan johdosta. Presidentit, pääministerit ja parlamentaarikot ovat tulleet ja menneet, mutta heidän suhtautumisensa maahan ja sen kansaan ei ole muuttunut. He ovat lypsäneet Ukrainaa, taistelleet keskenään vallasta, rahasta ja omaisuuksista. Paljonkaan heitä ei ole kiinnostanut miten tavalliset ihmiset elävät tai miksi miljoonat Ukrainan kansalaiset ovat halunneet pois maasta ja muuttaneet muualle toimeentulon perässä. Pelkästään Venäjällä heitä on viimeisen vuoden aikana työskennellyt lähes 3 miljoonaa. Joidenkin arvioiden mukaan heidän ansionsa Venäjällä vuoden 2013 aikana ovat olleet yli 20 miljardia dollaria, mikä on noin 12 % Ukrainan bruttokansantuotteesta.
Toistan vielä, että ymmärrän hyvin niitä, jotka kerääntyivät rauhanomaiseen mielenosoitukseen Maidanille vastustamaan korruptiota, tehotonta valtionjohtoa ja köyhyyttä. Oikeudet rauhanomaisiin mielenosoituksiin, demokraattisiin käytäntöihin ja vaaleihin ovat olemassa juuri siksi, että hallitsijat, jotka eivät tyydytä kansaa, voidaan vaihtaa. Mutta niillä, jotka olivat Ukrainan viimeisimpien tapahtumien takana, oli toisenlaiset tavoitteet: he valmistelivat jälleen uutta vallankaappausta, vallan anastusta keinoista välittämättä. He turvautuivat terroriin, murhiin ja vainoihin. Tämän vallankaappauksen arkkitehteinä toimivat nationalistit, uusnatsit, russofobit ja antisemiitit. Juuri he johtavat tällä hetkellä Ukrainaa.
Ensi töikseen tämä niin sanottu hallitus otti esiin pahamaineisen lakiehdotuksen kielipolitiikan uudistuksesta, joka oli suora hyökkäys kansallisten vähemmistöjen oikeuksia kohtaan. Näiden niin kutsuttujen poliitikoiden ulkomaiset sponsorit panivat nykyisen "hallinnon" heti ojennukseen. Nämä ulkomaiset mentorit ovat sentään fiksuja, se on myönnettävä. He ymmärtävät mihin johtavat yritykset rakentaa etnisesti puhdas ukrainalainen valtio. Lakiehdotus vedettiin pois ja työnnettiin syrjään, mutta selvästi vain toistaiseksi. Sen olemassaolosta ei enää edes puhuta, ihmismielen lyhyeen muistiin ilmeisesti luottaen. Mutta kaikille ehti tulla jo selväksi mihin nämä Banderan, tuon Hitlerin toisen maailmansodan aikaisen kätyrin, ideologiset perilliset pyrkivät.
Selvää on myös se, että Ukrainassa ei tällä hetkellä ole laillista vallanpitäjää, ei ole ketään kenen kanssa neuvotella. Monet valtionelimet ovat huijarien anastamia, sitä paitsi eivät he maata mitenkään edes hallitse. He itse ovat usein itse radikaalien vallassa, mitä haluan erityisesti painottaa. Päästäkseen joidenkin nykyhallituksen ministerien vastaanotolle pitää jopa anoa lupaa Maidanin taistelijoilta. Tämä ei ole vitsi vaan tämänhetkistä todellisuutta.
Niitä, jotka vastustivat vallankaappausta, alettiin heti uhata vainolla ja rangaistuksilla. Ensimmäisenä listalla oli tietysti venäjänkielinen Krim. Tässä yhteydessä Krimin ja Sevastopolin asukkaat kääntyivät Venäjän puoleen pyytäen puolustamaan heidän oikeuksiaan ja henkeään, jotta pystyttäisiin estämään se, mikä tapahtui ja juuri nyt tapahtuu Kiovassa, Donetskissa ja Harkovassa sekä joillakin muilla Ukrainan alueilla.
Emme tietenkään voineet kieltäytyä tästä pyynnöstä. Emme voineet jättää Krimiä ja sen väkeä pulaan, se olisi ollut petturuutta.
Ennen kaikkea meidän piti auttaa krimiläisiä luomaan olosuhteet rauhalliselle, vapaalle tahdonilmaisulle, niin että he voisivat ensimmäistä kertaa historiassaan itse määrittää tulevaisuutensa. Vaan mitäpä kuulemmekaan nyt länsieurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten kollegoidemme puhuvan? He sanovat, että rikomme kansainvälistä oikeutta. No, onhan se hyvä, että he sentään viimein muistavat, että on olemassa sellainen asia kuin kansainvälinen oikeus. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Toiseksi, ja tämä on tärkeää: mitä me muka rikomme? Totta, Venäjän federaation presidentti sai parlamentin ylähuoneelta luvan käyttää aseellista voimaa Ukrainassa. Sitä voimaa ei kuitenkaan toistaiseksi ole varsinaisesti käytetty. Venäjän sotavoimat eivät ole menneet Krimille, ne ovat siellä jo olleet kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Totta, veimme sinne lisävoimia, mutta emme kuitenkaan ole ylittäneet Krimin armeijallemme määriteltyä ylärajaa, 25 000 sotilasta, siihen ei yksinkertaisesti ole ollut tarvetta. Haluan painottaa tätä niin, ettei asiasta jää kenellekään epäselvyyttä.
Kun Krimin korkein neuvosto julistautui itsenäiseksi ja päätti järjestää kansanäänestyksen, se viittasi Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjaan, jossa puhutaan kansojen itsemääräämisoikeudesta. Tässä kohtaa haluaisin muistuttaa, että Ukraina toimi täsmälleen samoin, lähes kirjamelleen samoin, kun se irtautui Neuvostoliitosta. Ukraina itse käytti tätä oikeutta, miksei se salli sitä Krimille?
Sen lisäksi Krimin hallinto viittasi hyvin tunnettuun Kosovon tapaukseen, ennakkotapaukseen, jonka läntiset kumppanimme järjestivät itse täysin Krimiä vastaavassa tilanteessa. He tunnustivat Kosovon irtautumisen Serbiasta lailliseksi todistaen siten kaikille, että valtion keskushallinnolta ei vaadita minkäänlaista lupaa yksipuoliseen itsenäisyysjulistukseen. Kansainvälinen tuomioistuin hyväksyi tämän YK:n peruskirjan ensimmäisen luvun toisen artiklan nojalla ja antoi 22.7.2010 seuraavan päätöksen: "Turvallisuusneuvoston käytännöistä ei seuraa minkäänlaista yksipuolisen itsenäisyysjulistuksen kieltoa. Yleinen kansainvälinen oikeus ei tunne minkäänlaista itsenäisyysjulistustenvastaista kieltoa." Selvää kuin pläkki, kuten sanonta kuuluu.
En mielelläni turvaudu lainauksiin, mutta en voi olla viittaamatta vielä yhteen viralliseen dokumenttiin, tällä kertaa kyse on Yhdysvaltojen 17.4.2009 kirjaamasta muistiosta, joka lähetettiin samaiselle Kansainväliselle tuomioistuimelle Kosovon tilanteeseen liittyen. Siteeraan jälleen: "Itsenäisyysjulistukset voivat rikkoa, ja usein rikkovatkin, maan sisäistä lainsäädäntöä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että ne rikkoisivat kansainvälistä lakia." Tämän he kirjoittivat itse ja toitottivat sen kaikelle maailmalle, taivuttivat kaikki puolelleen, ja nyt ovat niin vihaisia. Mistä? Krimiläiset toimethan sopivat täysin näihin, sanoisinko, ohjeisiin. Miksihän ihmeessä se, mikä sallittiin albaaneille Kosovossa (ja suhtaudumme heihin kunnioituksella), kielletään venäläisiltä, ukrainalaisilta ja Krimin tataareilta Krimillä. Taas kerran nousee kysymys, miksi?
Yhdysvallat ja Eurooppa toistelevat meille, että Kosovo on muka taas jonkinlainen erikoistapaus. Mikähän siitä virkaveljiemme silmissä oikein tekee niin erikoisen? He selittävät, että Kosovon konfliktissa oli paljon ihmisuhreja. Onko se muka olevinaan juridisesti pitävä argumentti? Ainakaan Kansainvälisen tuomioistuimen päätöksessä ei tästä puhuta mitään. Tässä ei voi puhua edes kaksoisstandardeista, se ei ole muuta kuin uskomattoman primitiivistä ja yksioikoista kyynisyyttä. Ei saisi niin karkeasti panna kaikkea palvelemaan omia etujaan. Kutsua nyt yhtä ja samaa asiaa tänään valkoiseksi, mutta huomenna mustaksi. Tästähän seuraisi se, että jokainen konflikti pitää saada johtamaan ihmisuhreihin, eikö vain?
Sanon tämän suoraan: jos Krimin paikalliset itsepuolustusjoukot eivät olisi ajoissa ottaneet tilannetta haltuunsa, myös siellä olisi voinut tulla uhreja. Luojan kiitos siihen ei kuitenkaan menty! Krimillä ei ole ollut yhtäkään aseellista yhteenottoa eikä lainkaan ihmisuhreja. Mitähän luulette, minkä vuoksi? Vastaus on yksinkertainen: koska kansaa ja sen tahtoa vastaan on vaikea ellei käytännössä mahdoton sotia. Ja tässä yhteydessä haluan kiittää ukrainalaisia sotilaita, joiden lukumäärä ei suinkaan ole vähäinen: 22 000 täysin varustettua sotilasta. Haluan kiittää näitä Ukrainan sotilaita, jotka pitäytyivät verenvuodatukselta eivätkä tahranneet itseään verellä.
Tässä yhteydessä mieleen nousee tietysti muitakin ajatuksia. Kuulemme puhuttavan jonkinlaisesta venäläisestä interventiosta ja aggressioista Krimillä. Se kuulostaa kovin oudolta. En kyllä muista historiasta yhtäkään tapausta, jossa interventio olisi tehty ilman yhden yhtä laukausta ja ilman ihmisuhreja.
Hyvät kollegat. Ukrainan tilanne heijastaa peilin lailla sitä, mitä tapahtuu tällä hetkellä ja on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana maailmassa. Kaksinapaisen maailmanjärjestyksen päättymisen jälkeen maailma ei ole tullut vakaammaksi. Tärkeimmät kansainväliset instituutiot eivät vahvistu, päinvastoin, monet niistä valitettavasti heikkenevät. Läntiset kumppanimme, Yhdysvallat etunenässä, eivät mielellään toteuta käytännön politiikkaansa kansainvälisen oikeuden vaan voimankäytön johdattamana. He ovat vakuuttuneita omasta erityislaatuisuudestaan ja poikkeuksellisuudestaan, siitä että heillä on oikeus päättää maailman kohtalosta ja että vain he ovat aina oikeassa. He toimivat kuten heitä huvittaa. Siellä ja täällä he käyttävät voimaa suvereeneja valtioita vastaan ja pystyttävät koalitioita periaatteella "jos et ole meidän puolellamme, olet meitä vastaan". Saadakseen tämän aggression näyttämään lailliselta he tiristävät kansainvälisiltä elimiltä tarvittavat päätökset. Ja jos se ei syystä tai toisesta onnistu, he yksinkertaisesti jättävät huomioimatta YK:n turvallisuusneuvoston ja YK:n ylipäätään.
Näin kävi Jugoslaviassa, muistammehan hyvin vuoden 1999 tapahtumat. Vaikea sitä oli uskoa vaikka omin silmin näki, mutta 1900-luvun lopulla eurooppalainen pääkaupunki, Belgrad, oli viikkoja raketti- ja pommi-iskujen kohteena, minkä jälkeen koitti varsinainen interventio. Mikä YK:n turvallisuusneuvoston päätös salli tällaiset toimet? Ei mikään. Sen jälkeen tulivat Afganistan, Irak ja avoin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksen rikkominen Libyassa, jossa niin sanotun lentokieltoalueen turvaamisen sijaan aloitettiinkin pommitukset.
Seurasi kokonainen sarja ohjattuja "värivallankumouksia". On toki selvää, että näiden maiden ihmiset olivat kyllästyneet tyranniaan, köyhyyteen ja olemattomiin tulevaisuudennäkymiin. Mutta näitä tunteita käytettiin vain kyynisesti hyväksi. Näihin maihin vietiin käytännöt, jotka eivät millään lailla sopineet kansojen elämäntapoihin, perinteisiin tai kulttuureihin. Lopputuloksena saatiin demokratian ja vapauden sijaan kaaos, väkivallan purkauksia, vallankumousten sarja. Arabikeväästä tuli arabitalvi.
Samankaltainen tilanne toteutui myös Ukrainassa. Vuonna 2004 saadakseen sopivan ehdokkaan läpi presidentinvaaleissa he kehittivät jonkinlaisen kolmannen kierroksen, jollaista ei laki tuntenut. Millaista absurdia perustuslain pilkkaa. Ja tällä kertaa he ovat lähettäneet paikalle etukäteen järjestetyn, hyvin varustetun taistelija-armeijan.
Me kyllä ymmärrämme mistä on kyse. Ymmärrämme, että nämä toimet on suunnattu Ukrainaa ja Venäjää sekä euraasialaista integraatiota vastaan. Ja kaikki tämä aikana, jolloin Venäjä on tosissaan yrittänyt päästä keskusteluyhteyteen läntisten kollegojemme kanssa. Me ehdotamme jatkuvasti yhteistyötä kaikkien avainkysymysten kohdalla, haluamme vahvistaa luottamusta, haluamme, että suhteemme olisivat tasavertaiset, avoimet ja rehelliset. Mutta nämä ovat jääneet yksipuolisiksi yrityksiksi.
Päinvastoin, meitä on kerta toisensa jälkeen huiputettu, päätökset on tehty selkämme takana, olemme joutuneet vain toteamaan tosiasiat. Niin kävi myös Naton itälaajentumisen kanssa, kun sotilaallinen infrastruktuuri on laajentunut rajoillemme. Koko ajan meitä on rauhoiteltu: "No mutta ei sillä ole mitään tekemistä teidän kanssanne." Helppo sanoa.
Sama juttu ohjuspuolustusjärjestelmän laajentamisen kanssa. Peloistamme huolimatta projekti sen kun etenee. Sama juttu loputtomasti jatkuvien viisumineuvottelujen lykkääntymisen kanssa, huolimatta lupauksista rehelliseen kilpailuun ja vapaaseen pääsyyn maailmanmarkkinoille.
Tällä hetkellä meitä uhataan pakotteilla, mutta me elämme jo keskellä erilaisia rajoituksia, joilla on vaikutusta meihin, talouteemme ja maahamme. Esimerkiksi kylmän sodan aikana ensin Yhdysvallat, ja sitten muutkin maat, kielsivät huipputeknologian viennin Neuvostoliittoon niin sanotun CoCom-listan nojalla. Nyt se on virallisesti poistettu, mutta vain muodollisesti. Monet kiellot ovat tosiasiallisesti yhä voimassa.
Sanalla sanoen, meillä on kaikki syy olettaa, että pahamaineinen Venäjän kurissapidon politiikka, jota harjoitettiin niin 1700-, 1800- kuin 1900-luvuillakin, jatkuu yhä. Meitä yritetään jatkuvasti ajaa nurkkaan vain koska meillä on riippumaton asemamme, jota puolustamme, ja koska kutsumme asioita niiden oikeilla nimillä emmekä hurskastele. Mutta kaikella on rajansa. Ja Ukrainan tapauksessa läntiset kumppanimme ovat ylittäneet tämän rajan. He ovat toimineet härskisti, vastuuttomasti ja ammattitaidottomasti.
He kyllä tietävät hyvin, että niin Ukrainassa kuin Krimilläkin asuu miljoonia venäläisiä. Kuinka pahasti pitääkään menettää poliittinen vainunsa ja suhteellisuudentajunsa ollakseen näkemättä tällaisten toimien seurauksia. Venäjä on joutunut asemaan, josta se ei voi enää perääntyä. Jos jousta venyttää äärimmilleen, jossain kohtaa se ponnahtaa takaisin. Se olisi aina pidettävä mielessä.
Tällä hetkellä on tärkeää lopettaa hysteerisyys, lopettaa kylmän sodan retoriikka ja tunnustaa ilmeinen tosiasia: Venäjä on itsenäinen ja aktiivinen kansainvälisen elämän toimija. Sillä, aivan kuten muillakin mailla, on kansallisia intressejään, jotka on otettava huomioon ja joita on kunnioitettava.
Samalla kiitämme kaikkia niitä, jotka ovat näyttäneet ymmärrystä Krimin toimiamme kohtaan. Olemme kiitollisia Kiinan kansalle, jonka johto on katsonut ja katsoo Ukrainan ja Krimin tilannetta sen historiallisessa ja poliittisessa kokonaisuudessaan. Arvostamme korkealle myös Intian pidättyvyyden ja objektiivisuuden.
Tänään käännyn Yhdysvaltojen kansan puoleen. Kansan, joka jo tuon valtion perustamisen ja itsenäisyysjulistuksen ajoista lukien on ollut ylpeä siitä, että vapaus on heille tärkeintä. Eikö Krimin asukkainen pyrkimys vapauteen omien asioidensa päättämisessä edusta noita samoja arvoja? Yrittäkää ymmärtää.
Uskon, että minua ymmärtävät myös eurooppalaiset, erityisesti saksalaiset. Muistutan, että kun käytiin poliittisia neuvotteluja Saksan liittotasavallan ja DDR:n yhdistymisestä, niin lievästi sanoen hyvin korkealla asiantuntijatasolla eivät suinkaan kaikkien Saksan silloiset tai nykyiset liittolaiset tukeneet ajatusta yhdistymisestä. Vaan meidän maamme päinvastoin tuki yksiselitteisesti saksalaisten aitoa ja palavaa tahtoa kansalliseen yhtenäisyyteen. Olen varma, että ette ole unohtaneet sitä. Toivon myös, että Saksan kansalaiset tukevat venäläisten pyrkimyksiä, historiallisen Venäjän yhtenäisyyden palauttamista.
Osoitan sanani myös Ukrainan kansalle. Totisesti toivon, että ymmärrätte meitä. Emme halua teille mitään pahaa, emme halua loukata kansallisia tunteitanne. Olemme aina kunnioittaneet Ukrainan valtakunnan alueellista yhtenäisyyttä, toisin kuin ne, jotka ovat alistaneet Ukrainan yhtenäisyyden omien poliittisten ambitioidensa uhriksi. He viljelevät korulauseita suuresta Ukrainasta, mutta tosiasiassa he ovat repineet maan hajalle. Tämänhetkinen kansallinen konflikti on täysin heidän omallatunnollaan. Hyvät ystävät, haluan, että kuulette meitä. Älkää uskoko niitä, jotka pelottelevat teitä Venäjällä ja väittävät, että Krimin jälkeen seuraa muita alueliitoksia. Me emme halua hajottaa Ukrainaa, sellaista tarvetta ei ole. Mitä tulee Krimiin, niin se on ollut ja pysyy niin venäläisten ja ukrainalaisten kuin Krimin tataarienkin alueena.
Toistan: se pysyy, kuten on jo vuosisatoja ollut, kaikkien siellä asuvien kansojen kotina. Mutta koskaan siitä ei tule banderalaista!
Krim on meidän yhteistä omaisuuttamme ja merkittävä tekijä alueen vakauden suhteen. Näin tärkeän strategisen alueen tulee olla lujan ja vakaan suvereniteetin alaisena. Tänä päivänä se on mahdollista vain Venäjän hallinnan alla. Muutoin, rakkaat ystävät (osoitan sanani niin Ukrainalle kuin Venäjällekin), saatamme, niin venäläiset kuin ukrainalaisetkin, menettää koko Krimin, ehkä jo hyvinkin pian. Miettikää näitä sanoja.
Muistutan myös siitä, että Kiovassa on jo alettu puhua Ukrainan nopeasta liittymisestä Natoon. Mitä se merkitsisi Krimin ja Sevastopolin tulevaisuudelle? Sitä, että perinteiseen venäläiseen sotilaskaupunkiin ilmestyisi Naton laivasto, joka olisi uhka koko Etelä-Venäjälle. Ei mikään näennäinen uhka vaan täysin konkreettinen. Tämä olisi voinut todellakin tapahtua jos krimiläiset eivät olisi tehneet omaa valintaansa. Kiitos heille siitä.
Me muuten emme vastusta Nato-yhteistyötä, emme lainkaan. Me vastustamme sitä, että sotilasliitto, ja sellainenhan Nato yhä kaikkine sisäisine sotilaallisine järjestelmineen on, me vastustamme sitä, että sotilasliitto isännöisi meidän takapihallamme, meidän kotimme vieressä, meidän historiallisilla alueillamme. Tiedättekö, en voi kuvitellakaan tilannetta, että menisin Sevastopoliin kylään Naton merimiesten luo. He epäilemättä ovat kyllä pääosin mukavia kavereita, mutta parempi kuitenkin että he tulevat kylään meille Sevastopoliin, emmekä me heille.
Suoraan sanoen, sydämemme särkyy kun näemme mitä Ukrainassa tällä hetkellä tapahtuu, miten ihmiset kärsivät, miten he eivät tiedä miten selvitä tästä päivästä ja mitä huomenna tapahtuu. Huolemme on ymmärrettävä, emmehän ole vain läheisiä naapureita. Me olemme todellakin, kuten olen jo monesti sanonut, yhtä kansaa. Kiova on venäläisten kaupunkien äiti. Muinainen Rus on meidän yhteinen alkukotimme emmekä me voi elää ilman toisiamme.
Sanon vielä yhden asian. Ukrainassa asuu ja tulee asumaan miljoonia venäläisiä, venäjänkielisiä kansalaisia, ja Venäjä tulee aina puolustamaan heidän oikeuksiaan poliittisin, diplomaattisin ja oikeudellisin keinoin. Tosin ennen kaikkea Ukrainan itsensä pitäisi kiinnostua näiden ihmisten oikeuksien ja tarpeiden takaamisesta. Se on Ukrainan valtion vakauden ja alueellisen yhtenäisyyden paras tae.
Me haluamme ystävyyttä Ukrainan kanssa. Haluamme, että se olisi vahva, suvereeni ja itsenäinen valtio. Onhan Ukraina meille yksi tärkeimmistä kumppaneista. Meillä on valtavasti yhteistyötä, ja kaikesta huolimatta uskon, että se jatkuu menestyksellisenä. Ennen kaikkea haluamme, että Ukrainassa olisi rauha maassa ja sopusointu. Me olemme valmiit muiden maiden mukana tukemaan ja myötavaikuttamaan tätä. Mutta toistan vielä, että vain Ukrainan kansalaiset itse voivat palauttaa järjestyksen omaan taloonsa.
Hyvät Krimin ja Sevastopolin kaupungin asukkaat. Koko Venäjä on ihaillut urhoollisuuttanne, arvokkuuttanne ja rohkeuttanne. Juuri te olette päättäneet Krimin tulevaisuudesta. Näinä päivinä olemme olleet lähempiä kuin koskaan, olemme tukeneet toisiamme. Siinä on kyse aidoista solidaarisuuden tunteista. Juuri tällaisissa kriittisissä historiallisissa käänteissä mitataan kansan hengen kypsyys ja voima. Venäjän kansa on osoittanut juuri tätä kypsyyttä ja voimaa sekä solidaarisuuttaan tukea maanmiehiään.
Venäjän ulkopoliittisen aseman järkähtämättömyys on rakentunut miljoonien ihmisten tahdolle, kansalliselle yhtenäisyydelle ja johtavien poliitikkojen sekä yhteiskunnallisten vaikuttajien tuelle. Haluan kiittää kaikkia, aivan kaikkia, tästä isänmaallisesta hengestä. Mutta meidän on tärkeää tästedeskin säilyttää tämä tuki voidaksemme kohdata ne haasteet, joiden eteen Venäjä tänä päivänä joutuu.
On selvää, että törmäämme ulkoiseen vastustukseen. Meidän on itse tehtävä tämä päätös. Olemmeko valmiit johdonmukaisesti puolustamaan kansallisia intressejämme vai annammeko ikuisesti periksi, mihin ikinä se johtaakaan? Jotkin läntiset johtajat uhkaavat meitä jo paitsi pakotteilla myös kasvavilla sisäisillä ongelmilla. Tahtoisin tietää, mistä he oikein puhuvat. Jonkinlaisen viidennen kolonnan, omanlaistensa maanpetturien toiminnastako, vai uskovatko he voivansa heikentää Venäjän yhteiskunnallis-taloudellista asemaa provosoiden samalla ihmisiä tyytymättömyyteen? Me pidämme sellaisia lausuntoja vastuuttomina ja täysin aggressiivisina ja reaktiomme on sen mukainen. Me itse emme koskaan pyri yhteenottoihin sen koommin itäisten kuin läntistenkään kumppaniemme kanssa. Päinvastoin, teemme kaiken mahdollisen voidaksemme rakentaa sivistyneet hyviin naapuruussuhteisiin perustuvat suhteet, kuten nykymaailmassa on tapana tehdä.
Hyvät kollegat!
Ymmärrän krimiläisiä, jotka kansanäänestyksessään kysyivät suoraan: pitäisikö Krimin kuulua Ukrainaan vai Venäjään? Varmuudella voi sanoa, että Krimin ja Sevastopolin johto sekä lainsäädäntöelinten edustajat ovat kansanäänestyksen kysymystä muotoillessaan olleet välittämättä eri ryhmien poliittisista intresseistä. Heidän työnsä pohjana ovat olleet vain paikallisten asukkaiden tarpeet. Minkä hyvänsä muunlainen äänestys olisi tämän alueen historialliset, demografiset, poliittiset ja taloudelliset erityispiirteet huomioon ottaen ollut vain väliaikainen ja hauras, olisi väistämättä johtanut vain Krimin tilanteen pahenemiseen ja olisi vaikuttanut erittäin haitallisesti ihmisten elämään. Krimin kansa asetti kysymyksen suoraan, ilman kompromisseja, ilman mitään sivuääniä. Kansanäänestys vietiin läpi avoimesti ja rehellisesti, ja Krimin ihmiset ilmaisivat selvän ja varman tahtonsa siitä, että haluavat olla Venäjän kanssa.
Venäjän on nyt tehtävä vaikea päätös. Sen on otettava huomioon kaikki sisäiset ja ulkoiset tekijät. Mitä Venäjän kansa ajattelee tästä? Täällä on, kuten kaikissa demokraattisissa yhteiskunnissa, monenlaisia mielipiteitä, mutta täysin ylivoimaisen enemmistön, painotan tätä, ylivoimaisen enemmistön näkemys on ilmeinen.
Kuten tiedätte, viimeisimmät gallupit asiasta on Venäjällä tehty aivan viime päivinä. 95 % kansasta on sitä mieltä, että Venäjän tulee puolustaa venäläisten ja muiden Krimillä asuvien kansojen etuja. 95 prosenttia. Yli 83 prosentin mielestä Venäjän pitää tehdä niin, vaikka se heikentäisi suhteitamme joihinkin toisiin valtioihin. 86 % maamme kansasta näkee Krimin yhä venäläisenä alueena, venäläisenä maana. Ja mikä tärkeintä, luku, joka täysin vastaa Krimin kansanäänestyksen tulosta: 92 % kannattaa Krimin ja Venäjän liittämistä yhteen.
Valtaenemmistö Krimin asukkaista ja ehdoton enemmistö Venäjän federaation kansalaisista siis tukee Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin jälleenyhdistymistä.
Kyse on Venäjän omasta poliittisesta päätöksestä, mutta se voi perustua vain kansan tahdolle, sillä vain kansa on auktoriteettimme lähde.
Hyvät liittoneuvoston jäsenet. Hyvät duuman kansanedustajat. Venäjän kansa, Krimin ja Sevastopolin asukkaat. Tänään, perustuen Krimillä järjestetyn kansanäänestyksen tuloksiin, nojautuen kansan tahtoon, pyydän liittoneuvostoa tarkastelemaan perustuslainmukaista kahden uuden subjektin lisäämistä federaatioon: Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin. Pyydän myös ratifioimaan allekirjoitusta vailla olevan sopimuksen Krimin tasavallan ja Sevastopolin kaupungin liittämisestä Venäjän federaatioon. Luotan tukeenne!
