Älä ammu!

Lähde: Эхо Москвы <http://www.echo.msk.ru/blog/yu_shevchuk/1270298-echo/>

2.3.2014 klo 17.40 | Juri Ševtšuk

Muistan "pelottomat" upseerit Mozdokin tukikohdan ruokalassa tammikuussa 1995. He söivät hyvin, joivat vodkaa, hohottivat iloisina, puristelivat tarjoilijoiden pakaroita ja saivat ansiomitaleita. Muistan eräänkin sankarin, jonka kanssa väittelin, kyynisen hymyn hänen hampaissaan, hänen kommenttinsa: "sota on sotaa... sotilaat ovat sotilaita, heidän tehtävänsä on kaatua, näin saamme palautettua perustuslaillisen järjestyksen..." Viereisellä paraatikentällä seisoi 18-vuotiaiden poikien ilmasotarykmentti sielua uuvuttavan kaukasialaisen tihkusateen alla odottamassa käskyä rintamalle. Päivä toisensa jälkeen kirjoitin heidän sotilaspasseihinsa: "...hyvää... onnea..." Myöhemmin sitten Groznyissa näitä sotilaita lappoi tukuittain luokseni kenttäsairaalaan luotien läpäiseminä, verissäpäin... Onko mitään muuttunut?

Tärähtäneet virkamiehet ja keittiöpatriootit, molempien osapuolien sotaa lietsovat radikaalit, joille sotajoukkojen mukaantuonti on avannut vapaat kädet: rauhoittukaa. Taasko veljesveri, tuo viagra, alkoi teitä kiihottaa... Jos, Luoja varjelkoon, vuonna 2014 syttyy Venäjän ja Ukrainan välit tulehduttava sota, niin vuonna 2017 saadaan taas uusi vallankumous, ja loppumme koittaa.

Missä on politiikka? Missä neuvottelijat? Missä diplomatia? Missä suurlähettiläs? Miksi meidän "viisaat, urheat, Venäjän kansasta huolta kantavat edustajamme" eivät menneet Maidanille ja Ukrainan parlamenttiin jo viime vuoden joulukuussa, kertoneet mielipiteensä reilusti pelaamatta pelejään... Olympialaiset... Ja nyt, kuten tyypillistä, he piiloutuvat sotilasjoukkojen taa, poikien ja veren taa.

Me, Ukrainan ja Venäjän kansat, olemme sukukansoja. Meidän kaikkien on yksinkertaisesti pakko tehdä kaikki voitavamme estääksemme veljessodan ja -teurastuksen. Muuten epäinhimillisyys voittaa.

Venäjää ja Ukrainaa rakastaen,
Juri Ševtšuk